Ferrari suunnittelee isoa päivitystä Monzaan

Kimi Räikkönen
Kimi Räikkönen Ferrarissaan2015 Getty Images
Julkaistu 11.06.2015 12:51

MTV SPORT

Ferrari-talli aikoo esitellä autonsa seuraavan merkittävän päivityksen kotikisassaan Monzassa syyskuussa, kertoo italialaistallin pääjohtaja Sergio Marchionne.

F1-sarjan sääntökirjasta löytynyt porsaanreikä on antanut valmistajille mahdollisuuden kehittää voimanlähteitään kauden edetessä. Marchionne odottaa nousuun lähteneen Ferrarin kauden myös päättyvän vahvasti.

– 2015 on ollut hyvä vuosi siinä mielessä, että olemme kyenneet käyttämään kehityspoletteja läpi kauden. Siitä on ollut paljon apua. Mikäli kehitystyö olisi jäädytetty sääntöjen alkuperäisesti edellyttämällä tavalla, niin olisimme olleet kilpailijoihin verrattuna pahasti alakynnessä. Ne päivät ovat mielestäni mennyttä, Marchionne kertoi motorsport.comin haastattelussa.

– Olemme ottaneet tänään ison askeleen, ja näemme myös jatkossa asteittaista kehittymistä. Monza tulee olemaan auton kehityksen kannalta jälleen keskeisessä asemassa, Marchionne lisäsi.

Tuoreimmat aiheesta

F1