Financial Timesin ekonomistikysely: Erkki Liikanen todennäköisin vaihtoehto Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi

1:58img
Julkaistu 27.12.2018 07:40

MTV UUTISET – STT

Suomen Pankin ex-pääjohtaja Erkki Liikanen on todennäköisimmin Euroopan keskuspankin (EKP) seuraava pääjohtaja, arvioivat ekonomistit Financial Timesin ekonomistikyselyssä.

Video: Erkki Liikanen työskenteli aiemmin Suomen Pankin pääjohtajana, ja kommentoi aktiivisesti muun muassa työllisyyttä ja valtiontaloutta koskevia kysymyksiä.

EKP:n nykyisen pääjohtajan Mario Draghin on tarkoitus lähteä pestistään lokakuun lopussa ensi vuonna, jolloin hän on toiminut EKP:n pääjohtajana kahdeksan vuoden ajan.

EKP:n uudesta pääjohtajasta päätetään ensi vuoden aikana.

Financial Times kysyi 24 ekonomistilta, ketä he pitävät todennäköisimpänä vaihtoehtona tehtävään. Heistä kahdeksan arvioi, että Liikanen on seuraava EKP:n pääjohtaja.

Nykyinen Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn oli viiden mielestä todennäköisin vaihtoehto Euroopan Keskuspankin johtoon. 

Video: Erkki Liikanen oli Studio 55 -ohjelmassa Lauri Karhuvaaran haastattelussa puhumassa muun muassa ikäluokastaan ja harrastuksistaan.

25:28img

Tuoreimmat aiheesta

Euroopan keskuspankki