Nollakorkojen ajan palaaminen voisi olla positiivista julkiselle taloudelle ja velallisille, mutta professorista ne ovat merkki ongelmista.
Euroopan keskuspankin (EKP) odotetaan laskevan ohjauskorkoa huomenna 0,25 prosenttiyksikköä.
Taloustieteen professori Niku Määttänen Helsingin yliopistosta arvioi, että uutinen olisi, jos EKP ei laskisikaan korkoa.
Lue myös: Kriisi Lähi-idässä voi tulla koronlaskujen tielle – tämä asuntovelallisen kannattaa tietää
Moni kansalainenkin seuraa korkotilannetta kiinnostuksella, koska esimerkiksi asuntovelallisille korkojen lasku tulee näkymään myös omassa lompakossa. Kaukana tuntuvat kuitenkin olevan ajat, jolloin ohjauskorot olivat nollassa tai jopa sen alapuolella. Se tiesi sitä, että lainaraha oli halpaa.
Määttänen kommentoi Huomenta Suomen haastattelussa, että nollakorot olivat hieman poikkeuksellinen ja jopa hankalakin ajanjakso. Hänen mukaansa nollakorot olivat oire ja heijastivat laajempia ongelmia taloudessa.
Nollakorojen seurauksena oli myös se, että rahapolitiikka menettää tehonsa, kun taloustilanteen heikkenemiseen ei voitu reagoida ohjauskoroja laskemalla.
Videolla Määttänen kommentoi sitä, voitaisiinko jo lähivuosinakin palata nollakorkoihin, ja millaisia olosuhteita se vaatisi.
10:20