Finnair lupaa tuhat uutta työpaikkaa

Kuvituskuva.
Finnair saa ensimmäiset uudet koneensa käyttöön ensi syksynä. Arkistokuva. Lehtikuva
Julkaistu 25.03.2015 17:38

MTV UUTISET

Finnair lupaa, että yhtiön laivastouudistus tuo 1000 uutta työpaikkaa viidessä vuodessa. Finnairin mukaan jokainen laivaston kokoa kasvattava Airbus A350 XWB -matkustajakone tuo suoraan 200 uutta työpaikkaa yhtiöön.  

‒ Investointiohjelman myötä kaukoliikennelaivastomme koko kääntyy kasvuun vuonna 2016. Uusilla koneilla haemme liikenteen ja liikevaihdon kasvua, kertoo Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.  

Vauramo puhui tänään Finnairin yhtiökokouksessa.   

Finnair saa ensimmäiset uudet A350-koneet käyttöönsä ensi syksynä. Investointiohjelma kasvattaa Finnairin laivastoa viidellä koneella. Yhtiö on tilannut yhteensä 19 kappaletta A350-koneita. Samaan aikaan kun uudet koneet tulevat käyttöön, Finnair luopuu vanhemmasta kalustosta.  

Laajarunkoiset A350-koneet on tarkoitettu Finnairin kaukoreiteille. Vauramon mukaan yhtiö saa parhaan hyödyn uusista koneista Aasian-reiteillään.  

Vauramo kertoo, että puolet uusista työpaikoista lisää lentävää henkilökuntaa ja loput muissa toiminnoissa olevaa henkilöstöä.  

Finnairilla oli viime vuoden lopussa noin 4500 työntekijää.  
  

Tuoreimmat aiheesta

Talous