Finnair saa viime perjantaina päättyneestä merkintäoikeusannistaan noin 558 miljoonan euron nettovarat, joista käteisvarat ovat noin 240 miljoonaa euroa.
Yhtiö kertoi annin alustavista tuloksista tänään tiistaina.
Osakeannissa merkittiin noin 19 miljardia uutta Finnairin osaketta. Merkintähinta oli 0,03 euroa osakkeelta.
– Tämä onnistunut anti pienentää Finnairin rahoituskustannuksia, tukee kestävään kannattavaan kasvuun tähtäävän strategiamme toteuttamista ja varmistaa kyvyn toteuttaa investointeja tulevaisuudessa, sanoi toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.
Enemmistöomistaja Suomen valtion merkintäosuus oli noin 319 miljoonaa euroa. Valtio maksaa osakkeiden merkinnän kuittaamalla merkintähintaa vastaavalla määrällä Finnairin pääomalainan pääomaa.
Lue myös: Häiriköitä on lennoilla entistä enemmän – ethän tee lentokoneessa näin?
Lähtevätkö lentolippujen hinnat ylös vai alas? Näin kommentoi Finairin toimitusjohtaja
2:09