Finnairin asiakkaiden tietoja vuotanut tietomurrossa – "Olemme todella pahoillamme"

10:12img
Katso yllä oleva video: Missä vaiheessa Suomen lentoliikenteen odotetaan palaavan normaaliksi? Näin Finnairin toimitusjohtaja arvioi tilannetta.
Julkaistu 04.03.2021 12:03
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Lentoyhtiö Finnairin asiakkaiden tietoja on päätynyt vääriin käsiin tietomurrossa.

Finnair tiedotti asiakkailleen tänään sähköpostitse, että joidenkin Finnairin kanta-asiakasjärjestelmän asiakkaiden tietoja on vuotanut kumppanilentoyhtiöiden käyttämästä Sita-tietojärjestelmästä.

MTV Uutiset on nähnyt Finnairin lähettämän viestin, ja Sita vahvistaa vuodon myös omilla verkkosivuillaan.

Finnair itse ei käytä kyseistä palvelua, mutta jakaa kanta-asiakastietoja muun muassa kanta-asiakaspisteiden kerryttämisen vuoksi.

Finnair kertoo sähköpostissa saaneensa tiedon tietomurrosta viikonlopun aikana ja aloittaneensa heti tutkinnan.

– Tietomurron kohteena olevat tiedot sisältävät kanta-asiakkaan nimen, tittelin, kanta-asiakasnumeron, kanta-asiakastason ja joidenkin asiakkaiden osalta myös ateria- ja istumapaikkatoiveen, viestissä kerrotaan.

Sen sijaan yhteystietoja, maksukorttitietoja tai salasanoja ei ollut mukana.

Finnair suosittelee asiakkaitaan vaihtamaan kanta-asiakasohjelman salasanan, vaikka vuotaneilla tiedoilla ei voikaan kirjautua ohjelmaan tai väärinkäyttää palvelua.

Yhtiö kertoo tehneensä tapauksesta tietosuoja-asetuksen vaatiman ilmoituksen Tietosuojavaltuutetun toimistolle.

– Olemme todella pahoillamme huolesta, jonka tämä tilanne saattaa aiheuttaa, päättyy Finnairin kaupallisen johtajan Ole Orvér ja tietosuojavaltuutettu Karolina Baszarkiewiczin allekirjoittama viesti.

Tapauksesta uutisoivat aiemmin Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

Tietomurrot