Formulakisat Bahrainissa ajettiin tänään mielenosoituksista välittämättä. Kisoissa oli tiukat turvatoimet, koska mielenosoittajat ja poliisi jatkoivat yhteenottojaan kilpailuun saakka. Oppositio sai kisoissa maailmanlaajuista näkyvyyttä sanomalleen. Esimerkiksi Suomessa jokainen formulafani tietää nyt maan ihmisoikeustilanteen.
Viime yön kahakoissa pääkaupungin Manaman liepeillä lensivät niin mielenosoittajien polttopullot kuin poliisin kyynelkaasukranaatit, mutta osakilpailussa itsessään levottomuuksista ei näkynyt jälkeäkään.
– Todella rauhalliselta, minä en ole huomannut minkäännäköstä. Ehkä poliiseja on enemmän liikenteessä kuin normaalisti, mutta ei millään lailla ole ainakaan formulaturistia eikä näitä kisoja mun mielestä häirinnyt, kertoi kisaturisti Sami Visa Bahrainista MTV3 Uutisille.
Pääosin shiiamuslimeista koostuva oppositio sanoo formulakisojen pönkittävän Bahrainin epädemokraattista hallintoa ja olevan osa kuningashuoneen prameaa näytelmää. Viime vuonna oppositio pääsi haluamaansa, ja kisat peruttiin.
– Bahrainin kansa pyytää ensiksi ihmisoikeuksia. Se on tärkeintä ja se menee urheilun ja kaiken muun edelle, kertoi oppositioaktivisti Sayed Ahmed.
Kuningashallinto puolestaan sanoo, että tiedotusvälineet ovat mielenosoittajajoukkojen vietävissä.
Viikon väkivaltaisuuksissa on kuollut yksi mielenosoittaja, mutta tapauksen yksityiskohdat eivät ole selvillä.
MTV3 Max näytti ajot normaalisti tv:ssä, mutta MTV:n kisatiimi jäi Suomeen turvallisuussyistä - mikä on formulakisoja ajatellen melko harvinaista.
Bahrainin kuningashallinnon nimittämä kansainvälinen lakimiesryhmä totesi loppuvuonna, että Bahrainin turvallisuusjoukot ovat tukahduttaneet mielenilmauksia aivan ylimitoitetulla voimalla ja kohdelleet pidätettyjä kaltoin. Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat, että hallinnon lupaamia uudistuksia on toteutettu aivan liian hitaasti.
Kimi Räikkönen ajoi Bahrainin kisassa toiseksi.
Sumo video id
(MTV3)