FT: Google varoittaa Huawei-kiellon riskeistä USA:n kansalliselle turvallisuudelle

6:05img
Aamun Huomenta Suomessa puhuttiin Huawein tilanteesta.
Julkaistu 07.06.2019 09:20

MTV UUTISET – STT

Teknologiayhtiö Google on varoittanut presidentti Donald Trumpin hallintoa, että kiinalaista Huaweita koskevat vientirajoitukset voivat aiheuttaa riskejä Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle, kertoo talouslehti Financial Times (FT).

Googlen johtajat ovat vaatineet Yhdysvaltojen viranomaisia myöntämään yhtiölle vapautuksen kiellosta toimittaa teknologiaa Huaweille, FT kertoo lähteidensä tietoihin perustuen.

Yhdysvallat on turvallisuussyihin vedoten asettanut Huawein kieltolistalle, joka estää sitä ostamasta yhdysvaltalaista teknologiaa ilman erillistä hyväksyntää. Kiellon voimaantuloa on kuitenkin lykätty elokuun puoliväliin.

Tuoreimmat aiheesta

Huawei