Englannin mestaruussarjajoukkue Barnsleyn apulaisvalmentaja Tommy Wright on hyllytetty tehtävästään viimeisimpien brittilehti Telegraphin korruptiopaljastusten jälkeen.
Telegraphin mukaan Wright otti vastaan 5 000 punnan eli reilun 5 700 euron lahjuksen, kun lehden toimittajat tapasivat häntä tekeytyneinä aasialaisen yhtiön edustajiksi, jotka halusivat sijoittaa englantilaiseen jalkapalloon. Rahaa vastaan Wright lupasi muun muassa auttaa hankkimaan joukkueeseen liikemiehiksi tekeytyneiden toimittajien edustamia pelaajia. Wright on kiistänyt väitteet.
Lisäksi QPR:n päävalmentaja Jimmy Floyd Hasselbaink on kiistänyt Telegraphin väitteet, joiden mukaan hän olisi pyytänyt 55 000 punnan eli reilun 63 000 euron palkkiota työskennelläkseen toimittajien tekaiseman yhtiön hyväksi.
Sopimus oli Telegraphin mukaan sisältänyt matkoja Singaporeen yhtiön tapaamisiin. Pelaajaurallaan muun muassa Valioliigassa maaleja mättäneen Hasselbainkin mukaan hänelle oli tarjottu rahaa puheen pitämisestä Singaporessa, eikä hän nähnyt asiaa epätavallisena. Hassebainkin mukaan hän ei luvannut tekaistulle yhtiölle, että hän auttaisi yhtiön edustamien pelaajien hankkimisessa QPR:ään rahaa vastaan.
Maajoukkueen päävalmentaja sai jo potkut
Telegraph on tutkinut kymmenen kuukauden ajan englantilaiseen jalkapalloon liittyvää korruptiota ja aikoo julkaista löytöjään kuluvan viikon aikana. Aiemmin Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Sam Allardyce sai potkut paljastuksien takia.
Telegraphin mukaan Allardyce neuvotteli liikemiehiksi tekeytyneiden toimittajien kanssa sääntöjen vastaisen 400 000 punnan eli noin 460 000 euron sopimuksen.