Laulaja Joe Jonas haki avioeroa Game of Thrones -tähti Sophie Turnerista syyskuussa 2023.
Game of Thrones -hittisarjasta tuttu Sophie Turner, 28, kertoi brittiläisen Voguen 15. toukokuuta julkaistussa jutussa, että on tällä hetkellä onnellisempi kuin todella pitkään aikaan, mutta hän joutui taistelemaan päästäkseen sinne.
Laulaja Joe Jonas, 34, haki avioeroa Turnerista syyskuussa 2023 neljän avioliittovuoden jälkeen. Ex-parilla on kaksi tytärtä, jotka ovat syntyneet vuosina 2020 ja 2022.
Turner joutui eron jälkeen negatiivisten otsikoiden kohteeksi, joissa hänet maalattiin bilehirmuksi ja Jonas vastuullisemmaksi vanhemmaksi.
– Ne olivat elämäni kamalimmat päivät. Muistan, että olin kuvauksissa, minulla oli sopimus olla kuvauksissa vielä kaksi viikkoa, joten en voinut lähteä. Lapseni olivat Yhdysvalloissa, enkä päässyt heidän luokseen, koska minun piti saada Joan (tv-sarja) valmiiksi. Ja kaikki nämä artikkelit alkoivat ilmestyä, Turner kertoi Voguelle.
– Se sattui, koska todella kidutan itseäni täysin jokaisesta liikkeestäni äitinä. Äidin syyllisyys on niin todellista! Minun täytyi vain sanoa itselleni, ettei mikään tästä ole totta. Olen hyvä äiti, enkä ole koskaan ollut juhlija, Turner jatkoi.
Huolimatta siitä, että hän ja Jonas esiintyivät yhtenäisenä rintamana ilmoittaessaan erostaan, epämairitteleva uutisointi jatkui, kun kuvat Joan-sarjan karonkkajuhlista tulivat julkisuuteen.
Lue myös: Eronneet Joe Jonas ja Sophie Turner solmivat väliaikaisen huoltajuussopimuksen
– On käsittämätöntä, kuinka moni ihminen keksii paskaa ja julkaisee sen kuvan perusteella. Kuva kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa, mutta se ei ole minun tarinani. Tuntui kuin olisin katsonut elokuvan elämästäni, jota en ollut kirjoittanut, tuottanut tai jossa en ollut pääosassa. Se oli järkyttävää. Olen yhä shokissa, Turner kertoi Voguelle.
Hän kertoi, että tv-sarjan näyttelijöistä ja kuvausryhmästä tuli hänen emotionaalisia tukihenkilöitään.
Turner sanoi, että hänen elämänsä on tuntunut nyt paremmalta, kun hän on muuttanut Yhdysvalloista lapsineen kotimaahansa Isoon-Britanniaan.
Hänen elämäntilanteensa on parantunut niin paljon, ettei hän enää käytä masennuslääkkeitä. Hän luulee, että käytti lääkkeitä niin pitkään sen takia, ettei hänellä ollut kunnon tukevaa yhteisöä ympärillään.
– Nyt, kun olen palannut kotiin, olen itse asiassa onnellisin pitkään aikaan. Aloitan alusta, löydän uudelleen sen, mitä haluan tehdä ja kenen kanssa haluan olla, Turner kiteytti.
Lähde: CNN, British Vogue