Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan maa on sodassa Hamasin tehtyä yllätyshyökkäyksen.
Netanjahu kertoi sotatilasta israelilaisille osoittamassaan videoviestissä.
– Olemme sodassa, kyse ei ole mistään operaatiosta, vaan sodasta. Tulemme vastaamaan tuleen laajuudella, jota vihollinen ei ole ennen tuntenut. Vihollinen tulee maksamaan ennennäkemättömän hinnan.
Lue myös: Israelissa yli tuhat suomalaista – näin ulkoministeriö ohjeistaa
Pääministeri on myös päättänyt laajasta reserviläisten kutsumisesta palvelukseen.
Myös puolustusministeri Yoav Gallantin mukaan Hamas on julistanut sodan Israelia vastaan.
– Hamas teki vakavan virheen tänä aamuna ja aloitti sodan Israelin valtiota vastaan, Gallant sanoi lausunnossaan.
Israelin pelastusviranomaisten mukaan ainakin 22 ihmistä on kuollut hyökkäyksessä. CNN:n mukaan Israelin sairaalalähteet kertovat ainakin 250 ihmisen loukkaantuneen.
Lue myös: Presidentti Niinistö tuomitsee iskut Israelissa: "Väkivalta on saatava loppumaan"
Operaatio "Rautamiekat"
AFP:n toimittajan mukaan lukuisia raketteja laukaistiin useista paikoista Gazassa puoli seitsemältä aamulla paikallista aikaa. Ilmaiskuista varoittavien sireenien kerrotaan soineen ainakin Jerusalemissa. Israelin puolella kansalaisia kehotettiin väestönsuojiin.
Israelin armeijan tiedottajan Richard Hechtin mukaan raketteja ammuttiin Gasan kaistalta Israeliin ainakin 2 200 kappaletta. Hamas kertoi luvuksi yli 5 000. Tämän jälkeen Gazan kaistalta tunkeutui Israeliin lukuisia "terroristeja", Israelin armeija kertoo.
Israelin armeija sanoo taistelevansa palestiinalaisia militantteja vastaan useissa eri paikoissa Gazan kaistan ympärillä. Armeija on antanut Hamasiin hyökkäykseen vastaiselle operaatiolleen nimen "Rautamiekat".
Lue myös: Hamas otti haltuunsa israelilaisen panssarivaunun – tältä Gazan ja Israelin rajalla näyttää
Hechtin mukaan militantit saapuivat Israeliin maa-, ilma- ja meriteitse. Tiedottaja vahvisti, että taisteluissa on kaatunut ihmisiä. Hän ei ottanut kantaa väitteisiin, joiden mukaan useita israelilaisia olisi joutunut palestiinalaismilitanttien kaappaamiksi.
Hamas-järjestön aseellinen siipi kertoo kertoo päättäneensä tehdä lopun Israelin miehityksen rikoksista ja aloittaneensa siksi al-Aqsan tulva -nimisen operaation.
– Päätimme lopettaa kaikki miehittäjien (Israelin) rikokset. Heidän aikansa riehua ilman, että heitä pidetään vastuullisina, on ohi, järjestö ilmoitti.
Israelissa lähellä Gazan kaistaa sijaitsevan Shaar Negevin aluehallinnon johtajan Ofir Liebsteinin kerrotaan kuolleen taisteluissa. Asiasta kertoi aluehallinto.