USA: Gazan tulitaukoneuvottelut alkaneet lupaavasti

Neuvottelut Gazan aselevosta ja panttivankien vapauttamisesta ovat alkaneet Qatarin pääkaupungissa Dohassa, kertoo Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja John Kirby.

John Kirbyn mukaan neuvottelut ovat alkaneet lupaavasti, mutta Yhdysvallat ei odota, että sopimus saadaan aikaan välittömästi. Kirby sanoo odottavansa neuvottelujen jatkuvan huomenna perjantaina.

Illalla ei vielä ollut varmuutta, onko Gazan kaistaa hallinnoiva äärijärjestö Hamas lähettänyt edustajia neuvotteluihin.

New York Times uutisoi alkuviikosta, että Hamas olisi perumassa osallistumisensa, sillä järjestö ei usko Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun haluavan lopettaa sotaa. 

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Vedant Patel on kuitenkin kertonut Qatarin vakuuttaneen Yhdysvalloille, että Hamasilla on edustus neuvotteluissa.

Netanjahu vahvisti Israelin osallistumisen aseleponeuvotteluihin keskiviikkoiltana.

Neuvotteluihin osallistuu myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja William Burns. Yhdysvallat on Israelin tärkeimpiä tukijoita.

Varoitus sopimuksen horjuttamisesta

Yhdysvallat ja Qatar ovat varoittaneet eri osapuolia Gazan aseleponeuvottelujen horjuttamisesta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken keskusteli asiasta keskiviikkona puhelimitse Qatarin pääministerin Mohammed bin Abdulrahman al-Thanin kanssa.

Ministerit totesivat, ettei yksikään osapuoli alueella saa toimia tavalla, joka horjuttaisi sopimuksen syntymistä, tiedotti Yhdysvaltain ulkoministeriö.

Julkilausumaa voi pitää varoituksena Iranille, Hamasille ja Israelille.

Ministerit keskustelivat myös yrityksistä lieventää jännitteitä alueella ja aselevon aikaansaamisen tärkeydestä Gazassa. Blinken kävi keskiviikkona puhelinkeskustelun aiheesta myös Egyptin ulkoministerin Badr Abdelattyn kanssa.

New York Times -lehden haastattelemien yhdysvaltalaisten viranomaislähteiden mukaan Israel on saavuttanut kaiken, mitä se voi sotilaallisesti Gazassa saavuttaa, ja pommitusten jatkaminen aiheuttaa ainoastaan riskejä siviileille.

Hamas-johtajan surma turhauttaa

Times of Israel -lehden lähteen mukaan Hamas on viestittänyt aseleponeuvottelujen välittäjille olevansa valmis tapaamaan nämä heti neuvottelujen jälkeen. 

Lähteen mukaan Hamasin ja Israelin delegaatiot eivät muutoinkaan olisi olleet Dohassa samassa huoneessa, sillä osapuolet ovat kieltäytyneet suorista neuvotteluista.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kehotti viime viikolla osapuolia aloittamaan torstaina neuvottelut yli 10 kuukautta kestäneen konfliktin pysäyttämiseksi. 

Bidenin sanotaan olleen turhautunut Iranissa tapahtuneen Hamas-johtaja Ismail Haniyyan surman vuoksi. Haniyya oli osallisena aseleponeuvotteluissa.

Iran syyttää surmasta Israelia ja on kertonut kostavansa iskun. Yhdysvallat on yrittänyt saada Irania luopumaan aikeistaan hyökätä Israeliin.

Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan Hamas on kritisoinut voimakkaasti Yhdysvaltojen tuoreita asekauppoja Israeliin. 

Yli 20  miljardin dollarin kauppaan kuuluu muun muassa F-15-hävittäjiä ja lähes 33 000 kranaattia hyökkäysvaunuihin. 

Al-Jazeeran siteeraamassa lausunnossa Hamas sanoo, että yhdysvaltalaishallinnon jatkuva taloudellinen ja sotilaallinen tuki Israelille osoittaa sen olevan täysi kumppani sodassa palestiinalaisia vastaan.

Juttua päivitetty 15.8.2024 kello 19.27.

Lue myös:

    Uusimmat