Gazassa jo kahdeksas vauva kuollut kylmyyteen – lähes 30 kuoli Israelin iskuissa maanantaina

Gazan kaupunki 4. tammikuuta.
Ainakin 28 ihmistä kuoli Gazassa Israelin tekemissä iskuissa maanantain aikana.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 07.01.2025 09:18

MTV UUTISET – STT

Israel on jatkanut iskujaan eri puolille Gazan kaistaa. 

Ainakin 28 ihmistä kuoli Gazassa Israelin tekemissä iskuissa maanantain aikana, kertovat palestiinalaislähteet uutiskanava al-Jazeeran mukaan. Lisäksi kymmeniä ihmisiä haavoittui.

Gazassa on myös raportoitu jo kahdeksannen vauvan kuolleen kylmyyteen kolmen viime viikon aikana. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA:n mukaan virasto on huolissaan raporteista, joiden mukaan vauvoja on kuollut hypotermiaan. 

–  Nämä kuolemat olivat estettävissä, jos näiden lasten suojelemiseksi tarvittavat tavarat olisivat olleet heidän perheidensä saatavilla, OCHA sanoo lausunnossa.

OCHA:n avustuspäällikkö Tom Fletcherin mukaan jo ennestään vaikeuksissa oleva humanitaarinen apu Gazassa kohtaa yhä enemmän esteitä. Fletcher kertoo YK:n avustustoimien kohtaavan tahallista häirintää ja vaarallista sabotaasia Israelin joukkojen toimesta.

–  Tosiasia on, että huolimatta päättäväisyydestämme toimittaa ruokaa, vettä ja lääkkeitä eloonjääneille, meidän pyrkimyksemme pelastaa ihmishenkiä on murtumispisteessä, Fletcher sanoi.

Äärijärjestö Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israel on 15 kuukautta kestäneen verisen hyökkäyksensä aikana surmannut Gazassa yli 45  800 ihmistä. YK pitää Gazan viranomaisten lukuja luotettavina.

Israel alkoi pommittaa Gazaa lokakuussa 2023 sen jälkeen, kun Hamas teki yllätyshyökkäyksen Israeliin. Hyökkäyksessä kuoli Israelin mukaan noin 1  200 ihmistä.

Aseleponeuvotteluissa ei vielä ratkaisua

Israel ja Hamas ovat neuvotelleet Qatarin pääkaupungissa Dohassa Gazan aselevosta sekä panttivankien ja vankien vapauttamisesta. Ratkaisua ei ole vielä löytynyt.

Sunnuntaina Hamasin edustaja kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Hamas olisi valmis vapauttamaan 34 panttivankia mahdollisen Israelin kanssa tehtävän vankeinvaihdon ensimmäisessä vaiheessa.

Hamasin edustajan mukaan Hamas ei tiedä varmasti, ovatko kaikki vangit vielä elossa.

Israelin hallituksen tiedottaja David Mencer lausui medialle maanantaina, että Hamas tietää tarkalleen, ketkä panttivangeista ovat elossa ja missä he ovat. Aiemmin pääministeri Benjamin Netanjahun toimisto oli sanonut, ettei Israel ole saanut Hamasilta vahvistusta panttivankien asemasta.

Gazassa on edelleen noin sata Hamasin vuoden 2023 lokakuussa ottamaa panttivankia, joista kymmeniä on Israelin asevoimien mukaan kuollut.

Länsirannalla väkivaltaisuudet jatkuvat

Israelin hyökkäyksen alkamisen jälkeen väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet myös miehitetyllä Länsirannalla.

Maanantaina kolme israelilaista kuoli ja kahdeksan haavoittui, kun palestiinalaiset ampuivat kohti ajoneuvoja Länsirannalla. Israelin poliitikot ovat kommentoineet iskua kovasanaisesti. Pääministeri Netanjahu vannoi "tavoittavansa halveksittavat murhaajat ja saattavansa heidät vastuuseen".

Välikohtauksen jälkeen israelilaiset siirtokuntalaiset ovat hyökänneet palestiinalaisia kohti eri puolilla Länsirantaa. Al-Jazeera kertoo, että siirtokuntalaiset ovat muun muassa sytyttäneet palestiinalaisten koteja ja ajoneuvoja tuleen. Lisäksi Israelin joukot ovat hyökänneet lukuisiin kaupunkeihin sekä pakolaisleiriin Länsirannalla.

Lokakuun 2023 jälkeen Israelin joukot tai siirtokunnat ovat surmanneet ainakin yli 800 ihmistä Länsirannalla palestiinalaishallinnon terveysministeriön mukaan. Palestiinalaisten iskuissa Länsirannalla on puolestaan kuollut noin 30 israelilaista.

Tuoreimmat aiheesta

Lähi-idän kriisi