MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa äärijärjestö Hamasin hyökkäyksestä seurannutta yhteenottoa Israelin kanssa sunnuntaina ja maanantaina 29–30. lokakuuta 2023. Tiistain seuranta löytyy täältä.
|
Tiistain seuranta löytyy täältä
23.40: Yhdysvallat: Olemme tehneet Israelille selväksi huolemme Gazan viestinnän katkaisusta
Yhdysvallat on tehnyt Israelille selväksi huolensa Gazan viestintäyhteyksien katkaisusta, maan YK-lähettiläs Linda Thomas-Greenland YK:n turvallisuusneuvostossa.
Olemme tehneet tämän selväksi Israelin johdolle ja olemme ymmärtäneet, että viestintäyhteydet ovat palautumassa, hän sanoi.
Thomas-Greenland piti viestintäyhteyksiä keskeisinä ja kertoi niiden sulkemisen vaarantavan siviilien, YK-henkilökunnan ja humanitäärisen työntekijöiden hengen sekä lisäävän humanitäärisen kriisin kärjistymistä Gazassa.
22.32: YK varoitti Gazan avustusjärjestelmän romahtavan, jos alueelle ei saada lisää apua
Nykyinen avustusjärjestelmä Gazassa tulee romahtamaan, mikäli lisää avustustarvikkeita ei saada toimitettua alueelle, varoitti YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön (UNRWA) johtaja Philippe Lazzarini.
– Jos sellaista poliittista tahtoa ei löydy, että tarvikkeita saataisiin virtaamaan merkityksellisellä tavalla, joka vastaa ennennäkemättömiin humanitaarisiin tarpeisiin, nykyinen järjestelmä tulee epäonnistumaan, Lazzarini sanoi.
Lazzarinin mukaan YK:n turvallisuusneuvoston tulisi välittömästi vaatia humanitaarisen tulitauon saamista alueelle.
Valkoisen talon edustaja John Kirby sanoi maanantaina, ettei Yhdysvallat "tällä hetkellä" kannata tulitaukoa. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi jo aikaisemmin maanantaina, ettei tulitaukoa ole tulossa.
22.13: MTV:n Nurminen: Panttivankitilanne asettaa Netanjahun kovaan paineeseen.
MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen kertoi Kymmenen Uutisissa Länsirannalta, että Israelissa julkista keskustelua on dominoinut täysin panttivankikysymys. Tämä on johtanut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahuun kohdistuvaan huomattavaan paineeseen.
2:42
21.53: Valkoinen talo: Netanjahu sitoutunut päästämään lisää apua Gazaan
Valkoisen talon mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on sitoutunut tukemaan merkittävää avun lisäämistä Gazaan.
Netanjahun sanotaan puhuneen Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin kanssa puhelimessa.
Valkoisen talon mukaan Israel pyrkii välttämään siviiliuhreja.
20.39: Putin: Ratkaisu on perustaa Palestiinan valtio
Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi tilannetta Israelin ja Hamasin välillä, kertoo uutistoimisto Reuters.
Putinin mukaan ratkaisu konfliktiin on Palestiinan valtion perustaminen.
Yhdysvaltojen ja sen satelliittivaltioiden eliitti on palestiinalaisten teurastuksen ja Lähi-idän tapahtumien taustalla, Putin sanoi.
Hänen mukaansa eliitti ei tarvitse pysyvää rauhaa Pyhän maan alueella, vaan kaaosta.
Putin sanoi, että tuhansien viattomien ihmisten kuolemaa Lähi-idässä ei voi hyväksyä.
Putin sanoi, että palestiinalaisia voi auttaa vain taistelemalla niitä vastaan, jotka ovat konfliktin takana. Putinin mukaan Venäjä taistelee niitä voimia vastaan Ukrainassa.
20.24: Netanjahu: Israel ei suostu tulitaukoon
Pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi maanantaina, että Israel ei suostu tulitaukoon Hamasin kanssa Gazassa.
Netanjahu sanoi, että kaikissa sodissa syntyy tahattomia siviiliuhreja.
Pääministerin mukaan sota Hamasia vastaan on taistelu ”sivilisaation ja barbarismin” välillä. Netanjahu sanoi toivovansa liittolaisia taakseen.
19.49: MTV:n Nurminen: Israelilaisten tuki maahyökkäykselle on laskenut
Israel ja Hamas ovat kumpikin varustautuneet pitkään sotaan, arvioi MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen Ramallahissa Länsirannalla.
Hänen mukaansa on kuitenkin niin, että vankkumatonta tukea Israelin maahyökkäys Gazaan ei israelilaisilta saa.
– Voi olla suhteellisen varma, että kannatus tälle sodalle on israelilaisten kansalaisten piirissä laskenut.
2:17
Lue lisää: MTV Länsirannalla: Tuki Israelin hyökkäyssodalle laskenut, mutta osapuolet ovat valmistautuneet pitkään sotaan
17.13: Ensihoitajista pulaa Gazassa
Israelin iskut Gazaan ovat työllistäneet runsaasti alueella toimivia vapaaehtoisia ensihoitajia.
Ensihoitajista on myös kova pula, kertoo sodan keskellä ensiapuyksikössä työskentelevä Loay al-Astal.
– Tarvitsemme lisää vapaaehtoisia, koska tällä hetkellä kaikki ambulanssit työskentelevät ympäri vuorokauden, al-Astal kertoo.
Katso koko haastattelu tästä.
17.01: Netanjahu syytää Hamasia "julmasta propagandasta"
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu syyttää äärijärjestö Hamasia "julmasta psykologisesta propagandasta" sen jälkeen, kun järjestö julkaisi videon kolmesta sen kaappaamasta naispanttivangista.
Videolla kolme naista istuvat seinää vasten, ja yksi pyytää vihaiseen sävyyn pääministeri Netanjahua vaihtamaan heidät palestiinalaisvankeihin, jotta he pääsisivät kotiin.
12.20: Israel: Lisää sotilaita Gazaan
Israelin armeija on siirtänyt lisää joukkoja Gazan kaistalle, sanoo armeijan tiedottaja Daniel Hagari.
– Yön aikana Israelin armeijan joukot eliminoivat kymmeniä terroristeja, jotka linnoittuivat rakennuksiin ja yrittävät hyökätä heitä kohti kulkeneita joukkojamme vastaan, Hagari totesi Times of Israelin mukaan.
Silminnäkijät ovat maanantaina sanoneet Israelin panssarivaunujen edenneen Gazan kaupungin laitamille.
Israel on myös katkaissut Gazan kaistan pohjois- ja eteläosan välillä kulkevan päätien. Sota-asiantuntijat ovat arvioineet, että Israelin armeija pyrkii pilkkomaan Gazan kaistan osiin ja mahdollisesti piirittämään esimerkiksi Gazan kaupungin.
10.51: Silminnäkijät: Israelin tankit ovat edenneet Gazan kaupungin reunoille
Israelin tankit ovat edenneet Gazan kaupungin laitamille, kertovat silminnäkijät. Myös päätie alueen pohjois- ja eteläosan välillä on katkaistu.
Israel kertoi aiemmin tehneensä yön aikana iskuja yli 600 kohteeseen Gazan kaistaleella.
Israelin lokakuun alussa alkaneet pommitukset Gazaan ovat kiihtyneet erityisesti perjantaista lähtien. Israelin iskuissa Gazaan on kuollut Hamasin kontrolloiman alueen terveysministeriön mukaan yli 8 000 ihmistä. Terveysministeriön mukaan kuolleista puolet on lapsia.
Lukuja ei ole voitu varmistaa riippumattomista lähteistä.
8.59: Pelastakaa Lapset: Gazassa kuollut kolmen viikon aikana enemmän lapsia kuin maailman konfliktialueilla yhteensä viime vuonna
Gazassa on kolmen viikon aikana raportoitu kuolleen enemmän lapsia kuin kaikilla maailman konfliktialueilla yhteensä viime vuonna, kertoi Pelastakaa Lapset -järjestö sunnuntaina.
Järjestön mukaan Gazassa on kerrottu kuolleen lähes 3 200 lasta viimeisen kolmen viikon aikana. Lukema on suurempi kuin koko viime vuonna maailman konfliktialueilla raportoitu kuolleiden lasten määrä, joka oli lähes 3 000, Pelastakaa Lapset kertoo. Se ylittää myös vuosien 2021 ja 2020 lapsiuhrien määrän maailman konflikteissa.
– Nämä kolme viikkoa ovat repineet lapset pois perheistään ja tuhonneet heidän elämänsä ennennäkemättömällä tavalla. Uhriluvut ovat kammottavia. Väkivalta ei vain jatku vaan myös laajenee. Monet lapset ovat edelleen vakavassa vaarassa, sanoi järjestön miehitettyjen palestiinalaisalueiden maajohtaja Jason Lee tiedotteessa.
Gazan lisäksi lapsia on kuollut muualla palestiinalaisalueilla ja Israelissa. Israelin miehittämällä Länsirannalla on kuollut 33 lasta. Israelissa on taas kuollut 29 lasta.
Pelastakaa Lapset perustaa tietonsa Gazan terveysministeriön ja Israelin tietoihin. Kummankaan osapuolen lukuja ei ole voitu vahvistaa riippumattomasta lähteestä, järjestö sanoo.
Vaikea humanitaarinen tilanne
Gazan terveysministeriö on raportoinut jopa suuremmista lapsiuhrien määrästä. Israelin iskuissa Gazaan on kuollut Hamasin kontrolloiman alueen terveysministeriön mukaan yli 8 000 ihmistä. Terveysministeriön mukaan kuolleista puolet on lapsia.
Israel on pommittanut Gazaa jatkuvasti lokakuun 7. päivästä alkaen eli sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamas iski Israeliin ja surmasi Israelin viranomaisten mukaan 1 400 ihmistä, enimmäkseen siviilejä. Hamasin hallussa on myös yli 220 panttivankia.
Alueen humanitaarista tilannetta on kuvattu hyvin vaikeaksi. Veden, ruoan, polttoaineen ja lääkintätarvikkeiden saatavuus on Gazassa kriittisen alhaisella tasolla. Polttoaineen puute haittaa avun toimittamista merkittävästi, vaikka kuljetuksia onkin päässyt alueelle, kertoo Pelastakaa lapset.
6.04: Gazaan saapui sunnuntaina päälle 30 avustusajoneuvoa, kertoo YK
Gazaan saapui sunnuntaina 33 avustustarvikkeita kuljettanutta kuorma-autoa, kertoo YK:n humanitaarisen avun toimisto (OCHA).
Ajoneuvot kuljettivat vettä, ruokaa ja lääkintätarvikkeita Egyptistä Gazaan Rafahin rajanylityspaikan kautta.
OCHA:n mukaan kyseessä on suurin humanitaarisen avun toimitus Gazaan sen jälkeen kun rajoitetut avustustoimitukset päästiin aloittamaan uudelleen hieman yli viikko sitten.
Toimitusten alkamisen jälkeen Gazaan on saapunut yhteensä 117 avustustarvikkeita kuljettanutta kuorma-autoa.
Ennen Israelin piiritystä Gazaan saapui päivittäin noin 500 avustuskuorma-autoa.
Sunnuntai 29.10.2023
23.25: Jordania pyytänyt Yhdysvalloilta apua rajapuolustuksen vahvistamisessa
Jordania on pyytänyt Yhdysvaltoja lähettämään Patriot-ilmatorjuntajärjestelmiä vahvistamaan rajapuolustustaan alueellisten jännitteiden ja konfliktien lisääntyessä. Asiasta kertoi Reutersin mukaan Jordanian armeijan tiedottaja.
– Pyysimme amerikkalaisia auttamaan puolustusjärjestelmämme vahvistamisessa Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmillä, Jordanian armeijan tiedottaja prikaatikenraali Mustafa Hiyari kertoi valtion televisiolle.
23.21: MTV Länsirannalla: Sota näkyy alueella erittäin jännittyneenä tilanteena
MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen on parhaillaan Ramallahissa Länsirannalla.
Nurmisen mukaan Israelin ja Hamasin välinen sota näkyy Länsirannalla erittäin jännittyneenä tilanteena, vaikka Hamas ei aluetta hallitse.
– Länsirantaa hallitsee Hamasin sijaan Fatah, joka on huomattavasti maltillisempi puolue ja pyörittää kansainvälisestikin tunnustettua palestiinalaishallintoa, joka on tehnyt myös paljon yhteistyötä Israelin kanssa, Nurminen kertoo.
Katso alta Nurmisen koko raportti Ramallahista.
2:36
22.01: Biden korosti Netanjahulle tarvetta lisätä humanitaarisen avun toimittamista Gazaan
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskusteli tänään Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa puhelimitse.
Biden kehotti puhelussa lisäämään välittömästi ja merkittävästi humanitaarista apua Gazan siviileillä.
Hän myös sanoi Israelilla olevan oikeus puolustaa itseään, mutta se pitäisi tehdä tavalla, joka suojelee siviilejä, Valkoinen talo kertoi.
Asiasta kertoo Reuters.
21.27: Israelin ilmaiskut al-Qudsin sairaalan lähistölle ovat aiheuttaneet huomattavaa vahinkoa, Punainen Puolikuu kertoo
Israelin ilmaiskut Gazan kaupungissa sijaitsevan al-Qudsin sairaalan lähistölle ovat aiheuttaneet huomattavaa vahinkoa sairaalalle, Palestiinalaisten Punainen Puolikuu kertoo. Avustusjärjestön mukaan iskut ovat myös asettaneet sairaalalla olevia siviilejä tukehtumisvaaraan. Asiasta uutisoi muun muassa uutiskanava CNN.
Punaisen Puolikuun mukaan Israel on tarkoituksella kohdistanut iskuja alueelle pakottaakseen sairaalan henkilöstön, potilaat ja tuhannet suojaan hakeutuneet siviilit siirtymään. Israel on toistuvasti määrännyt evakuoimaan al-Qudsin sairaalan.
19.25: Toimittajat ilman rajoja: Reutersin toimittaja kuoli Israelin suunnasta tulleeseen iskuun
Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) mukaan Reutersin toimittaja Issam Abdallah kuoli Israelin suunnasta tulleen iskun seurauksena 13. lokakuuta Libanonissa.
– RSF:n tekemän ballistisen analyysin mukaan laukaukset tulivat itäpuolelta siitä, missä toimittajat seisoivat; Israelin rajan suunnasta.
– Kaksi iskua samaan paikkaan näin lyhyessä ajassa (hieman yli 30 sekuntia), samasta suunnasta, osoittaa selvästi tarkkaa kohdentamista, järjestö sanoo.
Israelin armeija on sanonut, ettei se kohdista iskuja tarkoituksella toimittajiin ja se aikoo tutkia 13. lokakuuta sattunutta tapausta. Reuters kertoo pyytäneensä Israelin puolustusvoimilta kommenttia Toimittajat ilman rajoja -järjestön raporttiin.
19.04: Gazassa kuollut viimeisen kolmen viikon aikana yli 3 200 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset
Kansainvälinen lastensuojelujärjestö Pelastakaa Lapset kertoo, että Gazassa kolmen viime viikon aikana kuolleiden lasten määrä on ylittänyt koko maailman konfliktialueilla kuolleiden lasten määrän vuodesta 2019 lähtien.
Israelin armeijan iskuissa on kuollut yli 3 200 lasta.
– Lapset muodostavat yli 40 prosenttia Gazassa tapetuista 7 703 ihmisestä ja yli kolmanneksen kaikista kuolemantapauksista koko miehitetyllä palestiinalaisalueella ja Israelissa. Lisäksi Gazassa on ilmoitettu kadonneeksi 1 000 lasta, jotka oletettavasti ovat hautautuneet raunioiden alle, joten kuolonuhrien määrä on todennäköisesti paljon suurempi, järjestö kertoo.
Järjestö on vaatinut tulitaukoa Gazaan.
14.49: Telttoihin asumaan joutuneet palestiinalaiset kertovat ankarista elinoloista: "Elämämme on kidutusta"
Gazan Khan Younisissa telttoihin asumaan joutuneet palestiinalaiset kuvailivat ankaria elinoloja. Ruokaa ja vettä on vain vähän ja he joutuvat jonottamaan tuntikausia käymälään.
– Toivon, että Jumala armahtaisi meitä ja sota loppuisi, sanoi Rami Al-Erqan, isä, joka piteli tytärtään, yhtä kuudesta lapsestaan.
– Elämämme on kidutusta, hän kertoo Reutersin mukaan. (Reuters)
14.04: YK:n pääjohtaja: "Maailma on todistamassa humanitaarista katastrofia, joka tapahtuu silmiemme edessä"
YK:n pääjohtaja Antonio Guterres on varoittanut Gazan tilanteen heikkenevän nopeasti. Hän on toistanut epätoivoisia vetoomuksia tulitauon puolesta, jotta verenvuodatuksen "painajainen" saataisiin loppumaan.
– Gazan tilanne muuttuu tunti tunnilta epätoivoisemmaksi.
Gueterres paheksui uutistoimisto Reutersin mukaan sitä, että kansainvälisen yhteisön tukeman kriittisesti tarvittavan humanitaarisen tauon sijasta Israel on tehostanut sotilasoperaatioitaan,
– Kuolleiden ja loukkaantuneiden siviilien määrää ei voida hyväksyä. Maailma on todistamassa humanitaarista katastrofia, joka tapahtuu silmiemme edessä, Guterres sanoi vieraillessaan Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa. (Reuters)
13.39: Netanjahu kritisoi tiedustelupäällikköänsä X:ssä – perui myöhemmin kommenttinsa ja pyysi anteeksi
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kritisoi Reutersin mukaan sunnuntaina tiedustelupäällikköänsä viestipalvelu X:ssä sanomalla, etteivät he koskaan varoittaneet häntä siitä, että Hamas suunnitteli laajamittaista hyökkäystä 7. lokakuuta.
Netanjahun kerrotaan myöhemmin peruneen kommenttinsa ja pyytäneen Reutersin mukaan anteeksi.
Netanjahun nyt poistetussa viestissä oli sanottu:
– Pääministeri Netanjahulle ei missään vaiheessa annettu varoitusta Hamasin sodan aikomuksista. Päinvastoin, kaikki turvallisuusviranomaiset, mukaan lukien armeijan tiedustelupalvelun johtaja ja Shin Betin johtaja, arvioivat, että Hamas oli pelästynyt ja kiinnostunut järjestelystä.
Toisessa viestissä X:ssä noin 10 tuntia myöhemmin Netanjahu kirjoitti: "Olin väärässä" ja lisäsi, että hänen huomautuksiaan "ei olisi pitänyt tehdä, ja pyydän sitä anteeksi".
– Annan täyden tuen kaikille turvallisuushaarojen johtajille, hän sanoi. (Reuters)
10.56: Punainen Puolikuu: Al-Qudsin sairaala pyydetty evakuoimaan välittömästi
Palestiinalainen Punainen Puolikuu kertoi sunnuntaina saaneensa Israelin viranomaisilta varoituksen evakuoida välittömästi al-Qudsin sairaala Gazan kaistalla.
– Tästä aamusta lähtien 50 metrin päässä sairaalasta on tehty ratsioita, se lisäsi lausunnossaan Facebookissa.
Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.
10.33: Iran: Israelin toimet ovat ylittäneet punaisen linjan
Iranin presidentin Ebrahim Raisin mukaan Israel on toimillaan ylittänyt "punaisen linjan", mikä saattaa pakottaa toimintaan.
Raisi kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että Yhdysvallat on kehottanut Irania olemaan liittymättä sotaan mutta jatkaa edelleen laajaa tukeaan Israelille.
Iran tukee äärijärjestö Hizbollahia, joka on viime viikkojen aikana tulittanut Israelin puolelle Etelä-Libanonista. Israelin armeija on vastannut tuleen. (STT)
10.04: YK:n palestiinalaisjärjestö: Tuhannet Gazassa murtautuivat avustusvarastoihin – jauhoja ja tarvikkeita viety
YK:n palestiinalaisjärjestön mukaan tuhannet ihmiset Gazassa ovat murtautuneet avustusvarastoihin ja jakelukeskuksiin. Vietyjen tavaroiden joukossa on jauhoja ja avustustarvikkeita. (Reuters)
8.39: Israel on jatkanut hyökkäystä Gazassa sekä maajoukoilla että ilmaiskuilla
Israel on jatkanut tänään hellittämätöntä hyökkäystään Gazassa sekä ilmaiskuilla että maajoukoilla huolimatta kansainvälisen yhteisön vetoomuksista, joissa vaadittiin humanitaarista tulitaukoa alueelle.
Israelin armeija kehotti sunnuntaina Gazan siviilejä siirtymään saarretun alueen eteläosiin, missä se sanoi humanitaaristen toimien laajentuvan.
– Gazan pohjoisosan ja Gazan kaupungin siviilien tulisi tilanpäisesti siirtyä Wadi Gazan alueen eteläpuolen turvallisemmille alueille, mistä he voivat saada vettä, ruokaa ja lääkkeitä, Israelin armeijan edustajan Daniel Hagarin lausunnossa viestipalvelu X:ssä sanottiin.
Israelin armeijan edustaja vahvisti myöhemmin uutistoimisto AFP:lle, että humanitaarisen avun jakelua laajennetaan jo sunnuntaina. (STT)
8.18: Kolme palestiinalaista saanut surmansa yön aikana Länsirannalla
Israelin joukot tappoivat yöllä kolme palestiinalaista miehitetyllä Länsirannalla, kertoi palestiinalaisten terveysministeriö varhain sunnuntaina uutistoimisto Reutersin mukaan.
5.44: Internet-yhteydet mahdollisesti palautuneet Gazaan
Internetyhteydet Gazan alueella ovat palautuneet, kertoo internetin vapautta eri maissa seuraava NetBlocks-yhtiö. NetBlocks kertoo viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter), että verkkodata näyttää yhteyksien palautuneen.
Gazassa olevan uutistoimisto AFP:n työntekijän havainnot tukevat havaintoja. Hän kertoo voineensa käyttää internetiä ja puhelinyhteyksiä.
Perjantaina raportoitiin, että Gazan tietoliikenneyhteydet olivat poikki.
5.40: Punaisen Ristin johtaja vetoaa inhimillisen kärsimyksen lopettamiseksi Gazassa
Maailman on toimittava "sietämättömän inhimillisen kärsimyksen lopettamiseksi" Gazassa, vetoaa Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) johtaja Mirjana Spoljaric.
Hänen mukaansa kyseessä on katastrofaalinen epäonnistuminen, jota maailman ei pidä sallia.
Israel on aloittanut maaoperaation Gazassa, joka on pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan äärijärjestö Hamasin kanssa käytävän sodan toinen vaihe.
5.17: Gazassa kuollut yli 8 000 ihmistä, puolet uhreista on lapsia
Israelin armeijan iskuissa Gazaan on kuollut noin kolmen viikon aikana yhteensä yli 8 000 ihmistä, kertoo äärijärjestö Hamasin kontrolloiman alueen terveysministeriö.
Ministeriöstä kerrotaan uutistoimisto AFP:lle, että puolet uhreista on lapsia.
Tietoa ei ole voitu vahvistaa riippumattomasta lähteestä.
Lauantai 28.10.2023
23.34: Hamas ei ole suinkaan kokonaan lamaantunut, kertoo Israelissa oleva MTV:n toimittaja
MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen on tänään lauantaina ollut Gazan rajan lähellä. Jerusalemiin palannut Nurminen kertoi Kymmenen uutisissa päivän tapahtumista.
– Siellä on todellakin käynnissä maahyökkäys. Se kävi selväksi, Nurminen toteaa.
Nurmisen mukaan tykistötuli oli jatkuvaa, ilmasta tuli iskuja ja myös kaupunkisotaa käytiin, sillä konetuliaseiden ääniä kuului jatkuvasti.
Kokonaan Hamas ei ole vielä lamaantunut.
– Tuossakin paikassa, jossa itse olin, lähti useampia raketteja kohti israelilaisia asutuskeskuksia, Nurminen kertoo.
2:30
21.58: Israel julkaisi videon laajennetuista sotatoimista
Israelin puolustusvoimat on julkaissut videon "laajennetuista sotatoimista" Gazan kaistalla.
Videolla näytetään muun muassa panssarivaunuja, tykistön tulistusta ja ilmaiskuja. MTV Uutiset ei ole pystynyt varmistamaan videoiden kuvauspaikkaa tai -aikaa. Operaatioiden sanotaan tapahtuvan Gazassa.
Lauantaina illalla Israelin pääministerin Benjamin Netanjahu kutsui maahyökkäystä sodan toiseksi vaiheeksi.
Gazassa ei ole nähty merkkejä Israelin maavoimien massahyökkäyksestä, Reuters kertoo. Gazaan perjantai-iltana lähetetyt joukot ovat kuitenkin edelleen Gazassa.
1:47
21.02: Netanjahu kommentoi sotatilannetta
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, että maaoperaatio Gazassa on sodan toinen vaihe.
Hän kehottaa siviilejä siirtymään turvallisimmille alueille. Varoitukset saattavat kaikua kuuroille korville, sillä verkkoyhteydet ovat laajalti katkaistua Gazassa.
Netanjahun mukaan sodasta Gazassa tulee vaikea ja pitkä.
Hän sanoo Israelin kääntävän jokaisen kiven, jotta Hamasin hallussa olevat panttivangit saadaan palautettua. Heitä on kerrottu aiemmin olevan pari sataa.
Netanjahu sanoo, että heitä sotarikoksista syyttävät ovat tekopyhiä.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi aiemmin tänään, että Turkki aikoo liittolaistensa kanssa kertoa koko maailmalle, että Israel on sotarikollinen.
20.14: Gazan lähellä oleva MTV:n toimittaja: Tauotonta tulitusta
MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen on tällä hetkellä lähellä Gazan rajaa, Sderotin kylässä Israelissa.
Seitsemän uutisissa Nurminen kertoi tulituksen olleen kiivasta iltapäivästä saakka, kun hän saapui paikalle.
– Tässä on ollut täysin tauotonta tykistötulta ja ilmaiskuja tuosta iltapäivä kello kolmesta lähtien, kun olen täällä itse paikan päällä ollut.
Nurmisen mukaan Gazan rajoilla pimeydessä on tankkeja ja Israel ampuu myös mereltä päin.
– Koko ajan yllä pörrää hävittäjiä, Nurminen sanoo.
Katso alta Nurmisen raportti Gazan rajalta.
2:10