Israel ja Hamas ovat kumpikin varustautuneet pitkään sotaan, arvioi MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen Ramallahissa Länsirannalla.
Hänen mukaansa on kuitenkin niin, että vankkumatonta tukea Israelin maahyökkäys Gazaan ei israelilaisilta saa.
Joitakin päiviä ennen maahyökkäystä tehdyssä kyselytutkimuksessa puolet vastanneista vastusti maahyökkäystä. Tämä tapahtui ennen kuin Hamas kertoi, että sen ottamista panttivangeista oli maan hyökkäyksissä kuollut 50.
– Tästä päätellen voi olla suhteellisen varma, että kannatus tälle sodalle on israelilaisten kansalaisten piirissä laskenut.
Lue myös: Hamas julkaisi panttivankivideon: Israel syyttää julmasta propagandasta – MTV seuraa Israelin ja Hamasin sotaa
Israel aikoo kuitenkin jatkaa sotatoimien levittämistä syvemmälle Gazaan. Nurminen arvioi, että Israel ja Hamas ovat kumpikin varautuneet pitempään sotaan, Hamasin kohdalla ainakin sissisotaan.
Israel on ilmoittanut tavoitteekseen Hamasin tuhoamisen. Yhdysvaltojen Nurminen kertoo laivaavan maahan jatkuvasti lisää aseistusta, ja tuen johdosta Israelin varustautuminen on aivan toista luokkaa Hamasiin verrattuna.
– Toisaalta, jos Yhdysvallat sanoisi, että sotiminen on päätettävä, se kyllä varmaan loppuisi, Nurminen toteaa.
Lue myös: "En ole ollut kotona sodan alkamisen jälkeen", sanoo Gazan vapaaehtoinen ensihoitaja
Lääkärit ilman rajoja: "Tämän mittakaavan julmuutta ei ole Gazassa ennen nähty"
Tutkija: Israel käy totaalista sotaa – "Heitä ei pidättele mikään"
1:47
Israel julkaisi videon "laajennetuista sotatoimista" Gazassa.
Jutun otsikko korjattu 31.10.2023 kello 13.12 maahyökkäykseksi.