Yhdysvaltojen Justin Thomas jäi hieman vajaaksi PGA Tourin päättäneen turnauksen voitosta, mutta hän juhli 10 miljoonan dollarin bonusta voitettuaan koko kiertueen pistekilpailun.
Thomas jäi Atlantan East Lakessa järjestetyssä kilpailussa toiseksi hävittyään yllätysnimi Xander Schauffelelle. Silti 24-vuotias Thomas ohitti Jordan Spiethin pistetaulukossa, mikä toi hänelle kymmenen miljoonaa dollaria (noin 8,4 miljoonaa euroa).
Tällä kaudella Thomas voitti viisi kilpailua ja juhli ensimmäistä majoriaan olemalla PGA Championshipin ykkönen. Atlantassa hän taipui Schauffelelle yhdellä lyönnillä.
– Tämä on todella outo päivä. Minulta kysytään, millaista on voittaa pistekilpailu ja samaan aikaan kilpailijana olen vihainen, kun en voittanut turnausta, Thomas sanoi.
– Tämä on mieletön kunnia. Kausi meni todella hyvin, joten on mukavaa saada lopuksi palkinto sen ansiosta.
Kilpailun voittanut Schauffele sai 1,575 miljoonan dollarin lisäksi kahden miljoonan bonuksen, yhteensä noin kolme miljoonaa euroa.