Googlen ja Microsoftin intialaissyntyiset toimitusjohtajat lupaavat tukea katastrofaalisesta koronavirustilanteesta kärsivään Intiaan. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.
Microsoftin Satya Nadella kertoi Twitterissä sydämensä särkyneen Intian tilanteen vuoksi ja lupasi Microsoftin tukevan avustusoperaatioita.
Muutamaa tuntia myöhemmin Googlen Sundar Pichai kertoi niin ikään Twitterissä, että Google ja yhtiön työntekijät tukevat Intiassa avustustyötä tekevien järjestöjen toimia 18 miljoonalla dollarilla.
Intian koronalukemat ovat viime päivinä rikkoneet ennätyksiä, ylikuormittaneet sairaaloita ja täystyöllistäneet krematorioita.