Intiassa koronatartunnat ovat maaliskuun jälkeen kasvaneet räjähdysmäisesti, ja samalla kansainvälinen yhteisö on huolissaan intialaisen koronamutaation mahdollisista riskeistä.
Viime joulukuussa havaittu koronamuunnos sisältää kaksi mukaan epätavallisiksi kuvailtua koronamuuntaatiota. Brittilehti Guardian kertoo, että toinen muunnoksista voi auttaa virusta välttämään rokotuksen aikaansaamia vasta-aineita, toinen taas muistuttaa Etelä-Afrikan virusmuunnoksessa havaittua mutaatiota, joka tekee siitä ainakin osittain vastustuskykyisen rokotuksille.
Guardianin uutinen kuitenkin muistuttaa, että on erittäin epätodennäköistä, että mutaatiot tekisivät viruksesta täysin vastustuskykyisen rokotteille.
Viruksen kokonaisriskistä ei ole kunnollista käsitystä, BBC:n mukaan osaltaan siksi, että sitä ei ole saatu tutkittua yhtä paljon kuin eräitä muita muunnoksia. Yhä on epäselvää, voiko virus esimerkiksi levitä erityisen nopeasti, aiheuttaa erityisen voimakasta tautimuotoa tai välttää koronalle sairastamisen tai rokotteen myötä syntynyttä vastutuskykyä.
Guardianin haastatettelemat asiantuntijat olivat erimielisiä arvioissaan virusmuunnoksen vaarallisuudesta. Eräiden tutkijoiden arvioiden mukaan se ei esimerkiksi ole niin tehokas leviämään kun muut huolta aiheuttaneet muunnokset.
Lue myös: Intiasta löytyi uusi koronan "tuplamutantti" – muistuttaa Etelä-Afrikan ja Kalifornian variantteja
Ennennäkemätön koronan hyökyaalto Intiassa
Samaan aikaan Intiassa on käynnissä ennennäkemätön korona-aalto, jonka synty tuli tutkijoille yllätyksenä. Monen maan suuren kaupungin kansalaisten ajateltiin jo altistuneen aiemmassa aallossa koronalle, joten tartuntojen kasvu tuli yllätyksenä, kertoi Nature-lehti tällä viikolla.
Ei ole suljettu pois mahdollisuutta, että voimakkaasti kasvavien tartuntojen taustalla olisi uusi koronavariantti, mutta myös muut selitykset ovat mahdollisia aina vähäisestä rokotuskattavuudesta sosiaalisen kanssakäymisen lisääntymiseen.
Naturen haastatteleman virologi Gagandeep Kangin mukaan yksi mahdollinen selitys on se, että ensimmäinen korona-aalto iski maassa lähinnä kaupungin köyhiin. Tämä tarkoitti, että uudelle tartunta-aallolle oli paljon tarttumapintaa kaupunkien vauraammissa piireissä, jotka olivat suojanneet itsensä ensimmäisen aallon aikaan, mutta sittemmin lisänneet sosiaalista kanssakäymistään.