Grateful dead -yhtyeestä tunnettu Phil Lesh on kuollut 84-vuotiaana.
Ikonisen rockyhtyeen Grateful Deadin basisti ja perustajajäsen Phil Lesh on kuollut. Hän oli 84-vuotias.
Asiasta kerrottiin 25. lokakuuta Leshin Instagram-tilillä. Julkaisun mukaan hän kuoli rauhallisesti perjantaiaamuna.
– Hän oli perheensä ympäröimänä ja täynnä rakkautta. Phil toi suunnatonta iloa kaikille ympärillään oleville ja jättää jälkeensä musiikin ja rakkauden perinnön. Pyydämme kunnioittamaan Leshin perheen yksityisyyttä tällä hetkellä, julkaisussa kerrotaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
CNN tavoittaman Grateful Deadin edustajan mukaan kuolinsyy ei ollut heti selvillä, mutta Associated Press kertoi, että Lesh oli aiemmin selvinnyt eturauhassyövästä, virtsarakon syövästä ja vuonna 1998 tehdystä maksansiirrosta, jonka oli aiheuttanut C-hepatiittitartunta ja vuosia jatkunut runsas alkoholinkäyttö.
Lesh perusti Grateful Dead -yhtyeen vuonna 1965 Palo Altossa yhdessä Jerry Garcian, Bob Weirin, Ron ”Pigpen” McKernanin ja Bill Kreutzmannin kanssa. Yhtye tuli tunnetuksi legendaarisista live-esiintymisistään.
Vaikka Lesh tunnetaan lähinnä legendaarisesta ja freestyle-tyylisestä bassonsoitostaan, hän myös sävelsi musiikkia joihinkin bändin rakastetuimpiin kappaleisiin ja lauloi toisinaan. Näiden kappaleiden joukossa olivat Pride of Cucamonga, Unbroken Chain ja Box of Rain.
Kun Grateful Dead hajosi vuonna 1995 Garcian kuoleman jälkeen, Lesh enimmäkseen pidättäytyi liittymästä muiden elossa olevien jäsenten kanssa lavalla tapahtuviin jälleennäkemisiin.
Hän osallistui kuitenkin Grateful Deadin vuoden 2009 kiertueelle ja uudelleen vuonna 2015 Fare Thee Well -konserttien sarjaan, jolla juhlistettiin yhtyeen 50-vuotispäivää.
Hän soitti edelleen usein vaihtuvien muusikoiden kanssa, joita hän kutsui nimellä Phil Lesh and Friends.
Yhtyettä kunnioitetaan tammikuussa Los Angelesissa Grammy-gaalan edellä järjestettävässä hyväntekeväisyysgaalassa. Yhtye sai vuonna 2007 Recording Academyn myöntämän elämäntyöpalkinnon.
Lesh kertoi vuonna 2006 CNN:lle, millaista oli esiintyä bänditovereidensa kanssa.
– Se on paratiisi. Sillä hetkellä en oikeastaan ole siellä. Eikä kukaan ole. Me olemme musiikkia, ja persoonallisuutemme lakkaa olemasta, Lesh pohti tuolloin.
Leshiä jäävät kaipaamaan muun muassa hänen vaimonsa Jill sekä pojat Brian ja Grahame.
Lähde: CNN