Grosjean myöntää heikkoutensa - "pakko parantaa avauskierroksia"

Romain Grosjeanilla oli vaikea aika-ajo
Romain GrosjeanLotus
Julkaistu 24.07.2012 19:32

F1-sarjassa kisaavan Lotus-tallin kuljettaja Romain Grosjean katsoo, että hänen on vastaisuudessa petrattava suorituskykyään kilpailujen avauskierroksilla.

Hockenheimissa Grosjean ei kyennyt vastaamaan tallitoverinsa Kimi Räikkösen vauhtiin.

- Viikonloppu oli vaikea, etenkin aika-ajo ja kilpailu. Aika-ajossa autoon ei saatu minkäänlaista vauhtia, eikä tähän ongelmaan ole löytynyt vielä vastausta. Autoa oli todella vaikea ajaa, ja radalla satoi aina eniten juuri silloin, kun yritin ajaa nopeaa kierrosta, kertoi Grosjean.

- Kilpailussa ensimmäinen kierros oli epäonnistunut ja sain osuman toisesta autosta. Ehkä kyse oli huonosta tuurista, mutta joka tapauksessa minun on parannettava ensimmäisiä kierroksiani. On todella ikävää, että hyvästä autosta huolimatta kisa on käytännössä ohi jo parissa minuutissa, Grosjean jatkoi.

Grosjean kärsi kisassa myös rengasrikon. Köröttely varikolle rengasrikkoisella autolla oli ranskalaiskuskille kokemuksena ensimmäinen laatuaan.

- Voin lisätä myös nyt sen kokemuksiini. On todella vaika tietää, miten kovaa autolla voi tuolloin ajaa, koska auton runkoon syntyviä vaurioita ei voi nähdä. Kokemusta ei voi kehua mukavaksi, Grosjean sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Saksa 2012