Vuonna 1994 kuolleesta Nirvana-legenda Kurt Cobainista kertova ensimmäinen virallinen dokumenttielokuva nähdään erikoisnäytöksinä valkokankailla ensi viikolla.
Kurt Cobain: Montage of Heck -dokumentissa ääneen pääsevät ensimmäistä kertaa itsemurhan tehneen Cobainin läheiset: miehen äiti, isä ja äitipuoli sekä pikkusisko.
– Halusin kertoa Cobainin tarinan sellaisesta vinkkelistä, mistä sitä ei olla vielä kerrottu: hänen läheistensä kertomana, toteaa ohjaaja Brett Morgen.
MTV Viihde pääsi näkemään Cobain-dokumentin perjantaina. Yli kaksituntinen elokuva on paikoin sekava, mutta suurelta osin täysin perusteltu katsaus Nirvana-laulajan lyhyeksi jääneeseen ja monin paikoin traagiseen elämään.
Dokumentissa käsitellään niin vanhempien avioeron aiheuttama nuoruuden raivo, angstin purkautuminen luomisvimmana kuin Nirvanan menestysvuosien myötä mukaan astuneet huumeongelmatkin.
Kun Kurt Cobainin vanhemmat Don ja Wendy erosivat, Cobain jäi tuuliajolle.
– Hän kaipasi ja tarvitsi kovasti äitiään. Sitten hän asui vuoden aikana useiden eri sukulaisten luona, Cobainin äitipuoli Jenny muistelee dokumentissa.
Ohjaaja Brett Morgen sai dokumenttielokuvaa varten Cobainin leski Courtney Lovelta oikeuden käyttää ennennäkemätöntä arkistomateriaalia.
– Hän luotti minuun. Uskon, että heidän tyttärensä mukanaolo työryhmässä sai aikaan sen, että esimerkiksi Cobainin äiti ja isä suostuivat haastateltavaksi, ohjaaja Morgen toteaa.
Montage of Heck -dokumentissa eivät yllättäen pääse ääneen Nirvanan jälkeen Foo Fightersin nokkamiehenä pitkän uran tehnyt Dave Grohl eikä Cobainin ja Courtney Loven tytär Frances Bean Cobain, joka toimi elokuvan vastaavana tuottajana.
Vuonna 1994 itsemurhan tehneen Nirvana-laulaja Kurt Cobainin elämää syväluotaava dokumentti Kurt Cobain: Montage of Heck esitetään valkokankailla erikoisnäytöksissä tulevana torstaina 23. huhtikuuta sekä sunnuntaina 26. huhtikuuta.
Katso dokumentin traileri alla.