Häämenu

MTV Oy Internet 2005/futureimagebank.com
Julkaistu 15.03.2005 10:47(Päivitetty 03.01.2006 12:59)

Häät ovat ennen kaikkea kahden onnellisen ihmisen juhla. Tärkeintä on, että juuri hääparilla on kivaa. Toki heidän ilonpitoonsa vaikuttaa juhlaväen kesken vallitseva tunnelma ja siksi myös juhlaväestä pidetään hyvää huolta.

Ruoka on häissä suuressa roolissa. Sen voi tarjota illallisena hienosti lautasilta tarjoiltuna tai seisovasta pöydästä. Ensin mainittu sopii pieniin intiimeihin häihin ja buffetpöytä mahtijuhliin.

Olemme suunnitelleet kaksi erilaista menukokonaisuutta. Toinen on hienostunut illallinen, jossa ruoka tarjoillaan suoraan pöytään. Ruokalajeja tässä menussa on kolme, mutta haluttaessa sitä voi hyvin venyttää vielä hienommaksi ja ihanammaksi esimerkiksi juustoilla tai hääkakulla, jota seuraa tietysti kahvi ja konvehdit. Menussa on tarjolla kotimaisia aatelisherkkuja kuten lohta, mätiä, poroa ja punaherukoita.

Buffetpöydän olemme luoneet italialaistunnelmissa. Tarjolla on italialaisen keittiön herkkuja kuten mozzarellaa, oliiveja ja parmankinkkua perinteistä poikkeavalla tavalla. Herkkuhetken päättää tietenkin tiramisu.

Kaikki ohjeet on 10:lle hengelle.

Istuva hääillaillinen

Lohipastrami ja mätiperunasalaattia



Taikinoitua poronfileetä, rosmariinijuureksia ja mustaherukkakastiketta



Punaherukkakeitto ja mascarponevaahtoa



Italialainen hääbubuffet

Grissini



Pecorino ja salsa di noce



Oliivi- mozzarellasalaatti



Kesäkurpitsa-parmankinkkupaistos



Paahdetut tapenade- ja pestoleivät



Tiramisu



Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle