Rivitalo tuhoutui asuinkelvottomaksi Haapavedellä perjantain vastaisena yönä.
Poliisi kertoi aiemmin perjantaina tutkivansa asiaa yleisvaaran tuottamuksena ja epäilevänsä yhtä henkilöä. Yleisvaaran tuottamus tarkoittaa vakavan vaaran tuottamista sivullisille ihmisille. Vaara on voinut aiheutua joko tahallisesta tai tahattomasta toiminnasta.
Kukaan asukkaista ei loukkaantunut palossa.
Nyt lauantaina tulleen tiedon mukaan poliisin esitutkinnassa ei ole edelleenkään tullut ilmi seikkoja, joiden perustella palo olisi tahallaan sytytetty.
Poliisi kertoo kuulleensa epäiltyä asiaan liittyen. Epäillyn mukaan paloi sai alkunsa hänen varomattomasta tulenkäsittelystä.
– Hän oli yrittänyt sammuttaa alkanutta paloa siinä onnistumatta, koska tuli levisi nopeasti. Asukas oli myös ilmoittanut palosta muille asukkaille, poliisi kertoo.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.