Oulun käräjäoikeuden mukaan syyttäjä ei ollut esteellinen.
Oulun käräjäoikeus käsitteli tänään Haapavedellä vuonna 2022 sattunutta selkkausta.
Syytteen mukaan Haapavesi-lehden päätoimittaja Anne Mattila on työpäivän jälkeen ollut asioimassa paikallisessa ruokakaupassa, ja kaupassa on samaan aikaan ollut asioimassa perussuomalaisten valtuutettu Ilkka Repo.
Syyttäjä vaatii Revolle sakkorangaistusta kunnianloukkauksesta, koska Repo oli halventanut Anne Mattilaa nimittämällä tätä useaan kertaan lehmäksi, siaksi, paskaksi, hulluksi ja kommunistiksi ja sylkäisemällä Mattilan suuntaan kohdatessaan hänet elintarvikeosastolla.
Mattilan mukaan teko kohdistui nimenomaan häneen henkilönä, eikä hänen työhönsä.
Mattila on aiemmin arvellut, että tapahtumien syynä oli hänen Haapavesi-lehteen kirjoittamansa kolumni, jossa hän arvosteli Revon käyttäytymistä Haapaveden kaupunginvaltuuston kokouksissa.
Repo on oikeudelle jättämässään ennakkovastauksessa kyseenalaistanut syyttäjän puolueettomuuden sillä perusteella, että syyttäjä oli kommentoinut asiaa medialle vuonna 2024. Oikeus kuitenkin totesi, ettei esteellisyyttä ollut.
Ennakkovastauksessaan Repo kiistää myös syytteen. Hän toteaa, että syyttäjän teonkuvaukset sisältävät lakiin perustumattomia virheellisiä ja vääriä sekä
osin valheellisia väitteitä. Revon mukaan syyttäjän teonkuvaukset ovat syyttäjän fantasiaa vailla oikeustosiseikkoja ja syyttäjän toimissa esiintyy hänen mukaansa vahvaa, jopa erittäin vahvaa asenteellisuutta ja ennenaikaisuutta.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.