Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoo, että Suomi on alkanut valmistella lakia venäläisten viisumien rajoittamiseksi.
– Ensisijainen tavoite on vähentää turistiliikenteen määrä radikaalisti, Pekka Haavisto kommentoi tiedotustilaisuudessa New Yorkissa.
Haaviston mukaan esimerkiksi perhesyihin liittyvää matkustamista ei ole tarkoitus rajoittaa.
Haaviston mukaan lakia valmistellaan nyt, ja se voi sisältää joko uutta lakia tai olemassa olevien säännösten tulkintaa.
– Eduskunta tulee saamaan tämän nopeasti käsittelyyn.
Puheissa on ollut myös EU-tason ratkaisu asiassa. Haaviston mukaan tätä asiaa aiotaan yhä pitää esillä EU-tason kokouksissa.
Haaviston mukaan edelleen Suomeen tulee paljon turistiliikennettä muiden maiden myöntämillä Schengen-viisumeilla.
– Vaikka itse vähennämme, muiden maiden viisumeilla voi tulla.
Haaviston mukaan Suomen on varauduttava myös siihen, että osittainen liikekannallepano voi vaikuttaa rajaliikenteeseen eri syistä.
"Suomi ei halua olla venäläisturistien kauttakulkumaa"
Haavisto sanoo, että Suomi ei halua olla venäläisturistien kauttakulkumaa. Rajaa ei kuitenkaan olla sulkemassa.
Haaviston mukaan EU:n ulkoministerit ovat ylimääräisessä kokouksessa vielä tänään. Keskusteluissa esillä ovat lisäpakotteet.
Haavisto piti mediatilaisuuden tänään New Yorkissa, jossa hän osallistuu YK:n yleiskokousviikkoon.
38:25