Yli kolme vuotta sairaalahoidossa ollut poliisi harjoittelee normaalia elämää kuntoutuslaitoksessa. Syyskuussa kuntoutuslaitokseen muuttanut 27-vuotias Heidi Foxell kertoo, että nukkuminen alkaa jo sujua paremmin ja on jälleen innostunut myös urheilemisesta.
Toukokuussa 2012 poliisioperaatiossa vatsaan haavoittunut Foxell kirjoittaa reilu viikko sitten päivätyssä Bulletproof-blogissaan, että hän on saanut öisin nukuttua paremmin kuin aiemmin.
– Ai että tuntuu hyvälle nukkua 7h! Koko viime viikon nukuin 6h joka yö ja se on niin paljon parempi kuin 4-5h.
Edellisessä kirjoituksessaan viikkoa aiemmin hän oli toivonut uuden lääkityksen parantavan nukkumista, ja näin myös kävi.
– Päivät sujui paremmin ja jaksaa tehdä enemmän, mikä nyt ei oo mikää uusi uutinen, että 4h yöunilla ei jaksa. Nyt on tulossa niin paras viikko!
Muutto sekoitti elämää
Viikkoa aiemmin postatussa kirjoituksessaan Foxell kertoi, että kipuja lisäsi ja unia verotti kiire.
– Sellaisia 4-5h yöunia oon nukkunut oikeestaan koko ajan, mikä on taas lisännyt kipuja. Luulin että tää muutto olisi erittäin helppo ja ei vaikuttais muhun mitenkään, mutta näköjään vaikutti ja aika paljo. Oon joutunu taistelee kipujen kans taas melkein samanlailla kun sillon puoltoista vuotta sitten, mikä taas lisää unettomuutta ja kun en nuku niin se lisää kipuja, kerrottiin blogissa 22.9.
Nukkumisen lisäksi Foxellille maistui viime viikolla myös urheilu.
– Parhaat jutut on kuitenkin edessä, on pt-pelejä, sulkapalloo, melontaa, uimista, jousiammuntaa, tassuterapiaa ja korista!!! Eli ihan super kiva viikko tulossa!
Muita aktiviteetteja 150 leikkausta läpikäyneen Foxellin listalla oli akupunktio.
– Mulla on akupunktiota, minkä fani mä en oo, koska mua on tässä vuosien saatossa pistetty ihan riittävästi. Molemmissa kyynärtaipeissa on kolot, kun niistä on niin paljo otettu verta. Nyt aijon kuitenkin vapaaehtoisesti mennä neulattavaksi...