Hain hyökkäyksestä selvinnyt surffaaja: ”En voi uskoa tätä, olen aivan sekaisin”

h_52062193 hai Mick Fanning surffaaja
Hai ui aivan australialaissurffaajan kintereillä. Surffaaja selvisi tapauksesta kuitenkin vammoitta.
Julkaistu 20.07.2015 21:02
Toimittajan kuva

Jani Savolainen

@savolainenjani

Australialaissurffaaja Mick Fanning on kertonut lisää kohtaamisestaan hain kanssa.

Hän joutui hain hyökkäyksen kohteeksi kesken suoran lähetyksen Etelä-Afrikassa sunnuntaina. Tapahtumien jälkeen hän oli silminnähden järkyttynyt.

Fanning oli juuri kauhomassa lautansa päällä eteenpäin J-Bay Open -surffauskisan viimeisessä lähdössä, kun hän näki takanaan kammottavan näyn. 

– Olin juuri aloittamassa melomista uudelleen, kun yhtäkkiä tunsin, että jokin oli takanani. Sen jälkeen minua alettiin vetää pinnan alle. Olin lautani päällä ja se oli aivan siinä vieressä ja näin sen kokonaan. Minua vedettiin jalkaköydestäni pinnan alle, Fanning kuvailee The Independentin mukaan kohtaamistaan hain kanssa.

– Sitten jalkaköyteni meni rikki, joten aloin uimaan ja huutamaan. En voi uskoa tätä, olen aivan sekaisin, kolminkertainen maailmanmestari kertoo.

34-vuotias Fanning selvisi välikohtauksesta naarmuitta.

– Olen täysin kunnossa, minulle ei tapahtunut mitään. Laudassani on pieni painauma ja jalkaköyteni sai pureman, mutta olen silti aivan sekaisin.

h_52062090 hai Mick Fanning surffaaja

Turvavene poimi Mick Fanningin pois merestä.

h_52062210 hai Mick Fanning surffaaja

Yhdysvaltalainen 11-kertainen surffauksen maailmanmestari Kelly Slater lohduttaa Fanningia hain kohtaamisen jälkeen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat