Hakkeri Lauri Lovea ei luovuteta Yhdysvaltoihin

lauri love
Hakkeri Lauri Lovea epäillään lukuisista tietomurroista Yhdysvalloissa. EPA / ANGELES RODENAS
Julkaistu 05.02.2018 13:42

MTV UUTISET

Lontoolainen vetoomustuomioistuin on päättänyt olla luovuttamatta suomalais-brittiläistä hakkeria Larry Lovea Yhdysvaltoihin. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Love päätettiin aiemmin luovuttaa Britanniasta Yhdysvaltoihin, missä häntä epäillään lukuisista tietomurroista. Yhdysvalloissa Lovea voi odottaa lähes 100 vuoden mittainen vankeusrangaistus. Love on valittanut päätöksestä.

Alkuperäinen luovutuspäätös tehtiin loppuvuodesta 2016. Myöhemmin Love valitti päätöksestä ylempään oikeusasteeseen, ja tänään valitus hyväksyttiin eikä Lovea luovuteta Yhdysvaltoihin.

Love on aiemmin kertonut muun muassa brittiläisen The Telegraph -lehden haastattelussa mieluummin kuolevansa kuin päätyvänsä yhdysvaltalaiseen vankilaan.

Loven tapauksesta on uutisoitu laajasti Britannian lisäksi myös Suomessa, sillä Loven äiti on suomalainen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat