McLaren-talli arvostaa Mika Häkkisen oman historiansa toiseksi parhaaksi kuljettajaksi.
Häkkinen voitti kaksi maailmanmestaruutta McLarenilla kausilla 1998-99.
McLaren on viimeksi kuluneen vuoden aikana julkaissut nettisivuillaan ranking-listaa kaikkien aikojen parhaista kuljettajistaan. Häkkisen kakkossija julkaistiin torstaina. Häkkinen jätti näin taakseen mm. Alain Prostin, James Huntin ja Niki Laudan. Listan laatimisesta vastaa F1-toimittaja Alan Henry. Listan tarkoitus on arvioida kuljettajan saavutuksia nimenomaan McLarenilla, ei uraa kokonaisuutena.
McLaren ei ole vielä julkaissut, kuka on tallin kaikkien aikojen paras kuljettaja, mutta koska Ayrton Senna ei ole tähän mennessä ollut McLarenin listalla, niin hän on taatusti ykkössijalla. Senna ajoi McLarenilla kolme maailmanmestaruutta.
- Jos Ayrton Senna muodosti tiiviin siteen McLareniin, niin Mika Häkkinen ei ollut kaukana siitä, talli kuvailee kaikkien aikojen parhaita kuljettajiaan.
Keke Rosberg arvostetaan McLarenin historian 7. parhaaksi kuljettajaksi ja Kimi Räikkönen 15. parhaaksi. McLaren on jättänyt listaltaan pois nykykuljettajat, joten Lewis Hamilton, Jenson Button ja Fernando Alonso eivät ole listalla. Räikkönen on listalla, koska listan julkaiseminen alkoi ennen kuin hän ilmoitti F1-paluustaan.