Halla-aho IS:lle: Perussuomalaiset pohtii seuraamuksia Hakkaraiselle – vaihtoehtoina huomautus, varoitus tai erottaminen

Halla-aho
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.Lehtikuva
Julkaistu 18.12.2017 23:15
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Perussuomalaisten johto pohtii, millaisia seuraamuksia kansanedustaja Teuvo Hakkarainen saa sopimattomasta käytöksestään, uutisoi Ilta-Sanomat.

Kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruoho kertoi aiemmin tänään MTV Uutisille, että päihtynyt Hakkarainen oli suudellut häntä väkisin eduskunnan kuppilassa torstaiyönä. Aamulehti puolestaan uutisoi Hakkaraisen tunkeutuneen sinisten pikkujouluihin ja heitelleen siellä juomia lattialle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo Ilta-Sanomille, että Hakkaraisen käytös ei ole hyväksyttävää. Hänen mukaansa Hakkaraiselle voi tulla törttöilyn johdosta kurinpidollisia seuraamuksia. Vaihtoehtoina ovat huomautus, varoitus ja erottaminen.

– Hakkarainen ilmoittaa, ettei muista tapahtumista mitään, muttei se ei poista hänen vastuutaan siitä, että hänen ei pidä saattaa itseään sellaiseen tilaan, jossa hän ei voi vastata käyttäytymisestään, Halla-aho sanoo IS:n haastattelussa.

Halla-ahon mukaan asiasta keskustellaan viimeistään torstaina, mutta mahdollisesti jo ennen sitä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa