Halla-aho kritisoi hallitusta rehellisyyden puutteesta: ”THL oli valinnut aluksi ruotsalaistyyppisen laumaimmuniteettistrategian”

6:39img
Julkaistu 04.05.2020 18:19
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Hallitus on tänään jatkanut neuvotteluja koronarajoitusten purkamisesta. Päätöksiä odotetaan mm. toisen asteen oppilaitoksista sekä harrastuspaikoista ja kirjastoista, joiden rajoitukset ovat reilun viikon päästä päättymässä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho toteaa MTV Uutisille, että perussuomalaisten mielestä  julkisia laitoksia ei ole syytä avata ennen kuin saadaan muuta osviittaa muualta maailmasta pandemian kehittymisestä. Hänen mielestään helposti vältettäviä riskejä tulisi nyt välttää. Halla-aho kertoo pitävänsä koulujen avaamista turhana riskinottona.

Halla-ahon mukaan rajoituksia olisi purettava portaittain esimerkiksi sellaisissa ravintoloissa, joissa ihmisten kontaktit vähäisempiä, kuten ruokaravintoloissa.

Halla-aho kritisoi hallitusta rehellisyyden puutteesta koronatoimissa:

– THL oli aluksi valinnut ruotsalaistyyppisen laumaimmuniteettistrategian, mutta kun poliittinen paine kävi liian kovaksi, niin hallitus joutui tekemään poliittisen päätöksen enemmän eurooppalaista valtavirtaa muistuttavasta linjasta. Pitäisi pystyä rehellisesti toteamaan se, että linja muuttui siitä mikä se oli aluksi.

Halla-aho toteaa, että iäkkäiden ihmisten eristämisestä sukulaisistaan seuraa negatiivisia vaikutuksia, jotka alkavat olla itse tautiriskiä suurempia.

– Ei tällainenkaan tilanne voi inhimillisesti jatkua kovinkaan pitkään.

Tuoreimmat aiheesta

Jussi Halla-aho