Halle Berry täytti 58 vuotta – puhui avoimesti vaihdevuosistaan

Halle Berry on avoimesti kertonut sairastavansa diabetesta, sekä puhunut arvokkaasta ikääntymisestä muun muassa vaihdevuosien kanssa.

Näyttelijä Halle Berry juhlisti 58-vuotispäiväänsä 14. elokuuta. Vain muutama päivä synttäreidensä jälkeen tähti bongattiin New Yorkissa, jossa vieraili Good Morning America -ohjelmassa kertomassa tulevasta The Union -elokuvastaan.

58-vuotias näyttelijä keskusteli myös vaihdevuosistaan ohjelman juontajan kanssa.

– Olin 54-vuotias, eikä yksikään lääkäri uskaltanut puhua minulle asiasta. Oli kuin tällaista ei olisi koskaan tapahtunut minulle, Berry totesi.

Hän kertoi, että oli aluksi saanut väärän diagnoosin.

– Se ei ole sairaus, joten älä tee siitä negatiivista. Puhutaan siitä ja mietitään, mitä voimme tehdä, hän lisäsi.

– Älä pelkää sitä, Berry lopetti.

Halle Berry on kertonut avoimesti sairastavansa tyypin 1 diabetesta. Vuonna 2023 Hän totesi elävänsä terveellistä elämää ja pitävänsä kunnostaan huolta useamman kerran viikossa.

– Diabetekseen sairastuminen niin nuorena sai minut keskittymään terveyteeni ja aloittamaan rutiinit. Sen vuoksi en ole vain ikääntynyt kauniisti, vaan olen myös paremmassa kunnossa kuin useimmat ihmiset ovat, Berry kertoi tuolloin.

– Se oli negatiivinen asia, jonka sain muutettua positiiviseksi.

Lähde: Hello!

Lue myös:

    Uusimmat