Halle Berry yritti saada oikeuden pakottamaan ex-miehensä terapiaan – taustalla raju huoltajuusriita
Näyttelijä Halle Berry yrittää saada ex-miestään osallistumaan yhteishuoltajuutta käsittelevään terapiaan.
Näyttelijä Halle Berry pyytää oikeutta puuttumaan pakottamalla hänen ex-miehensä näyttelijä Oliver Martinezia osallistumaan yhteishuoltajuusterapiaan. Ex parilla on vuonna 2019 syntynyt poika Maceo-Robert Martinez.
Ex-pari allekirjoitti yhteisen sopimuksen kesäkuussa, jossa he sitoutuivat käymään ensin yksin terapiassa ja sen jälkeen ottamaan yhteisiä sessioita, joissa puidaan yhteisvanhemmuutta.
Tämän jälkeen heidän olisi pitänyt käydä vielä yhteisiä sessioita, joihin tulee mukaan kolmas osapuoli, esimerkkisi lapsen opettaja.
Berry halusi Martinezin osallistuvan edes yhteen yksilötapaamisen ennen heinäkuun loppua. Parin oli tarkoitus aloittaa yhteisterapia elokuussa.
– Mitään niistä ei ole tapahtunut. Yhtäkään tapaamista ei ole varattu, eikä yhtäkään kolmatta osapuolta ole vielä kontaktoitu, hakemuksessa väitetään.
Lue myös:Halle Berry näytteli kissanaista 20 vuotta sitten – muistelee rooliaan näyttävillä otoksilla
Tuomari kuitenkin hylkäsi Berryn vaatimuksen, jossa puhuttiin ”vaativista olosuhteista”. Tuomari ei nähnyt tilanteessa kireellistä hätätapausta.
Hakemuksessa hän väittää, että Martinez on päättänyt toistuvasti rikkoa sopimuksia ja oikeuden määräyksiä. Tämä Martinezin väitetty käyttäytyminen vahingoittaa heidän poikaansa ja jo kireitä välejä ex-parin välillä.
Berry maksaa elatustukia 7400 euroa kuussa
Berry haki eroa ex-miehestään vuonna 2015 oltuaan naimisissa kaksi vuotta. Heidän eronsa astui virallisesti voimaan vasta elokuussa 2023. Tuolloin he sopivat yhteishuoltajuudesta.
Berry maksaa ex-miehelleen 7400 euroa elatusmaksuja kuukaudessa. Lisäksi hän maksaa 4,3 prosenttia kaikista tuloista, mitkä ylittävät 1,9 miljoonaa euroa.
Pojan lisäksi Berryllä on edellisestä suhteesta kanadalaismalli Gabriel Aubryn kanssa saatu vuonna 2008 syntynyt tytär Nahla Ariela Aubry.
Lähde: People.
Uusimmat
-
06:52
Satojen tuhansien arvoinen huumelasti paljastui – ex-Arsenal-hyökkääjä otettu kiinni
-
06:31
Hurjia lukuja Kanadasta: Jussi Ahokkaalta väkevä kuitti vääräleuoille – "Sitä ihmiset eivät tajua"
-
06:29
Syövistä yksi aiheuttaa eniten kuolemia – keuhkolääkäri huolissaan meneillään olevasta "ihmiskokeesta"
-
06:20
Loppuunpalaneen omaishoitajan hätähuuto: Monen ihmisen työt ja ikuinen köyhyysloukku
-
05:55
"Järkyttävä muutos" – SM-liigamestari Tappara saa asiantuntijan hämilleen
-
05:53
Titan-sukellusvene murskautui matkalla Titanicin hylylle – tältä aluksen jäänteet näyttävät nyt
-
05:38
EU-komission puheenjohtaja tapaa Zelenskyin Kiovassa
-
05:33
WSJ: Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät usko Gazan aselepoon Bidenin kaudella
-
05:32
Söpöjä eläimiä paloitellut 29-vuotias terrorismisyytetty: "Kissani tuo niitä pihaan"
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
Lataa lisää