Hallitukselta uusi esitys irtisanomiskiistan ratkaisemiseksi – uppoaako tämä työmarkkinajärjestöihin?

Sipilä Orpo hallitus Lehtikuva
Pääministeri Juha Sipilä (vas.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (oik.) eduskunnassa.Lehtikuva
Julkaistu 25.10.2018 18:44

MTV UUTISET

Hallitus on jättänyt työmarkkinajärjestöille uuden esityksen irtisanomiskiistan ratkaisemiseksi.

Uudessa esityksessä irtisanomisen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaisiin työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärän kautta.

Irtisanomisajan karenssia lyhennettiin jo aiemmin 90 päivästä 60 päivään. Esityksen mukaan irtisanomisajan karenssi tapahtuisi tilanteissa, joissa työnantaja on päättänyt työsuhteen työntekijästä johtuvasta syystä.

Ennen raja oli alle 20 henkilön yrityksissä, sitten se pienennettiin alle 10 hengen yrityksiin. Uudessa esityksessä irtisanomisperusteet koskisivat kaiken kokoisissa yrityksissä työskenteleviä.

Lisäksi hallitus kaavailee käynnistävänsä kolmikantaisen valmistelun tavoista osoittaa aktiivimallin edellyttämä aktiivisuus.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen on määrä ottaa esitykseen kantaa huomenna.

4:02img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa