Hallitus haluaa säästää rahapelimonopolin – jatkossa vastuussa vain yksi yhtiö?

Pelaaja yrittää voittaa rahaa Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n peliautomaatista Täyspotti -pelisalissa Helsingissä 20. lokakuuta 2009.
RAY on yksi valtion rahapeliyhtiöistä.MTV3
Julkaistu 30.06.2015 10:53

MTV UUTISET - STT

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa valtion rahapeliyhtiöiden eli Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistämistä.

Yhdistymistä valmistelemaan on perustettu väliaikainen integrointiyhtiö. Yhtiön hallitukseen on määrä kuulua yhtiöiden edustajat sekä kolme valtion edustajaa.

Viime hallituskaudella rahapelijärjestelmää pohtinut työryhmä esitti rahapelitoiminnan yhdistämistä. Tavoitteena on, että hallitus antaisi esityksensä eduskunnalle viimeistään keväällä 2017. Edellisen hallituksen aikana tavoitteeksi asetettiin yhtiön toiminnan aloittaminen vuoden 2017 alussa.

Hallituksen tavoitteena on säilyttää Suomen rahapelimonopoli jatkossakin. Yhdistyneen rahapeliyhtiön tuottojen jaosta säädettäisiin uudella lailla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa