Kaudella 2024–2025 saa metsästää kaikkiaan 224 karhua. Maa- ja metsätalousministeriö kasvatti kiintiötä edelliskaudesta 44 eläimellä.
Poronhoitoalueella saa tappaa kaikkiaan 70 ja poronhoitoalueen ulkopuolelle 154 karhua.
Myönnettyjen poikkeuslupien lopullisesta määrästä ja tarkemmasta kohdentamisesta päättää Suomen riistakeskus hakemusten perusteella.
Lue myös: Asiantuntija: Suomen suurpetokantojen perimä on riippuvainen itäisestä yhteydestä
Suomessa elää reilut 2 100 karhua
Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa on tällä noin 2100–2250 karhuyksilöä.
Se on noin 20 prosenttia enemmän kuin edellisessä arviossa.
Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan karhukannan kasvu johtuu muun muassa siitä, että vuonna 2022 tapettiin merkittävästi vähemmän karhuja kuin vuosina 2016–2021.
Ministeriön mukaan karhujen aiheuttamista vahingoista suurin osa kohdistuu porotalouteen.
Lue myös: Karhunpentu kuoli jäätyään junan alle
Metsästyksen tavoite on myös pelottaa karhuja
Ministeriöstä kerrotaan, että karhun metsästyksen tavoitteena on poronhoitoalueella vähentää karhun aiheuttamia vahinkoja.
Muualla Suomessa metsästyksen tavoitteena on pitää karhukanta ihmisarkana.
Karhu virallinen metsästysaika alkaa 20.8. Se päättyy, kunnes alueellinen kiintiö on tullut täyteen, mutta kuitenkin viimeistään 31. lokakuuta.