"Hallituskriisin ainekset kasassa" – tekikö Soini Kreikan jatkotuesta hallituskysymyksen?

29815398
Ulkoministeri Timo Soini ja perussuomalaiset ovat vastustaneet Kreikalle myönnettäviä lisätukia. Lehtikuva
Julkaistu 12.07.2015 11:31

MTV UUTISET – STT

Kreikka-päätöksessä voivat olla kasassa hallituskriisin ainekset, arvioi erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Railo pitää uskottavana, että perussuomalaiset olisi uhannut lähteä hallituksesta, jos Kreikan jatkotukeen päädyttäisiin.

STT:n tietojen mukaan puolueen puheenjohtaja Timo Soini olisi tehnyt Kreikan jatkotuesta hallituskysymyksen.

Railo toteaa, että puolue ei pysty perustelemaan kannattajilleen mahdollisia myönnytyksiä. Näihin taas kokoomuksella ja keskustalla on vielä varaa.

Railo kuitenkin korostaa, että käytettävissä olevat tiedot hallituksen linjasta on ristiriitaisia.   

Tuoreimmat aiheesta

Kreikka