Tutkija Talouselämässä: Perussuomalaisilla edessään poliittinen lasku

29664195 Sipilän hallitus
Presidentti Sauli Niinistö otti vastaan keskustan pääministeri Juha Sipilän johtaman uuden hallituksen presidentinlinnassa 29. toukokuuta 2015 Helsingissä.Lehtikuva
Julkaistu 07.06.2015 13:12

MTV UUTISET-STT

Perussuomalaisille seuraa perästä poliittinen lasku siitä, että heidän kädenjälkensä ei näy juurikaan hallitusohjelmassa, arvioi Talouselämässä erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta.  

Railo huomauttaa, että perussuomalaisille tärkeät linjaukset maahanmuutto- ja EU-politiikasta ovat loiventuneet hallitusohjelmassa, minkä lisäksi ulkoministerin tehtävässä puheenjohtaja Timo Soini (ps.) joutuu toimimaan jatkuvassa yhteistyössä pääministerin ja presidentin kanssa.  

Railo povaa perussuomalaisille poliittista laskua myös leikkauksista, jotka kohdistuvat esimerkiksi kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluja käyttäviin kansalaisiin.  

-Leikkauslista on kokoomuksen ja keskustan välinen kompromissi, jossa perussuomalaisten kädenjälki näkyy erittäin vähän, Railo kirjoittaa.  

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus