Hälytysvalot syttyivät ympäri maata – näin hinausyrittäjät muistivat menehtynyttä kollegaansa

1:08img
Video: Tällainen oli yksi maanantaina järjestetyistä muistoajoista Oulussa.
Julkaistu 21.11.2022 17:37
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Hinausautot ympäri Suomessa pysähtyivät tänään puoliltapäivin muistamaan viime viikolla Jyväskylässä liikenneonnettomuudessa kuollutta hinausyrittäjää.

Suomen Hinausyrittäjät ry:n hallituksen jäsen ja hinauspalvelu Oili Jalonen Oy:n toimitusjohtaja Veli-Matti Jalonen kertoo sähköpostitse MTV Uutisille, että surunauhoin koristellut hinausautot pysähtyivät turvalliseen paikkaan, sytyttivät kynttilän ja laittoivat hälytysmajakat päälle.

Hinausauton kuljettaja menehtyi torstaina Jyväskylässä, kun hän oli tekemässä ajoneuvon ojasta nostoa tien pientareella.

Hinausauto muistaminen

Hinausauto muistamassa tapaturmaisesti menehtynyttä hinausyrittäjää. Kuvattu Pellossa 21. marraskuuta. Kuva: Petteri Korteniemi.

Lue lisää: Henkilöauton ja hinausauton kuolonkolari Jyväskylässä

Jalonen kertoo, että menehtyneelle kollegalle osoitettu muistohetki on myös muistutus autoilijoille, jotta kadunvarsilla ja tien pientareilla työskentelevät henkilöt voivat työskennellä turvallisesti.

Kuljettajaa muistettiin myös useilla muistoajoilla ainakin Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Oulussa ja Tampereella. Muistoajoissa kymmenet hinausautot kulkivat letkassa hälytysvalot päällä.

Katso videolta, millainen hinausautojen kulkue kunnioitti vainajan muistoa

0:37img

Tuoreimmat aiheesta

Kuolleet