Hamas: Ainakin 71 kuollut ilmaiskussa Gazan humanitaariselle alueelle

Ainakin 71 palestiinalaista on saanut surmansa Israelin ilmaiskussa Gazassa, kertoo Hamasin johtama terveysministeriö.

Iskun kerrotaan osuneen tiheään asutulle siirtolaisalueelle al-Mawasin alueella Khan Younisissa. Terveysministeriön lausunnon mukaan iskussa loukkaantui yli 289 ihmistä.

Israelin armeija oli aiemmin nimennyt alueen turvavyöhykkeeksi ja kehottanut palestiinalaisia hakeutumaan sinne suojaan sen jälkeen, kun se oli määrännyt siviilit evakkoon muista osista Gazan kaistaa.

Gazan terveysministeriö tuomitsi iskun, jota se kutsui julmaksi joukkomurhaksi.

Silminnäkijä kertoi BBC:lle, että iskun tapahtumapaikka näytti siltä, kuin "maanjäristys" olisi iskenyt. Alueelta otetuissa videoissa näkyy kyteviä raunioita ja verisiä uhreja, joita lastataan paareille. Ihmisten nähdään yrittävän epätoivoisesti kaivaa käsillään suuren kraaterin raunioita.

Israel: Kohteena Hamasin johtohahmot

Israelin armeijan lausunnon mukaan iskun kohteena oli kaksi Hamasin johtohahmoa, ja se perustui tarkkaan tiedustelutietoon. Israel väittää, että iskun kohteet piileksivät siviilien joukossa.

Israelilaismedioiden mukaan iskun kohteena oli Hamasin aseellisen siiven johtaja Mohammed Deif.

Israelilainen turvallisuusviranomainen sanoi yhdysvaltalaiselle CNN:lle, että Deifin lisäksi iskun kohteena oli Khan Yunis -prikaatin päällikkö Rafe Salama. Israelin asevoimista sanottiin CNN:lle, että asevoimat ei ole varmistanut, kuoliko Deif iskussa.

Israelilaislehti Haaretzin mukaan Hamas kiistää lausunnossaan, että Deif olisi haavoittunut iskussa.

Iskuja myös Gazan keskiosissa

Ambulanssien raportoitiin vievän al-Mawasin iskun uhreja useisiin sairaaloihin Gazan kaistalla.

Hamasin alainen Gazan siviilipuolustusvirasto sanoi, että pommitukset ovat estäneet sen ryhmiä pääsemästä uhrien luo leirillä, josta kymmenet tuhannet ihmiset ovat etsineet turvaa.

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA on arvioinut, että koko al-Mawasin alueella voi olla jopa 1,5 miljoonaa ihmistä.

Gazan kaistalla sijaitsevan Kuwaitin kenttäsairaalan johtaja Suhaib Al-Hams kutsui hyökkäystä "todelliseksi joukkomurhaksi".

Al-Hamsin mukaan sairaalassa oli monia uhreja, joilla oli vakavia vammoja.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja raportoi tänään iskuista myös Gazan keskiosissa.

Israelin armeija vahvisti aiemmin tänään jatkaneensa sotatoimia Gazan keskiosissa. Armeijan mukaan Gazan eteläosissa tehtävät ovat olleet kohdistettuja ja perustuneet tiedustelutietoihin.

Lue myös:

    Uusimmat