Hamasin määrä vapauttaa toistakymmentä panttivankia tällä viikolla

2:01img20. tammikuuta: Ensimmäiset israelilais- ja palestiinalaisvangit pääsivät perheidensä luo – katso koskettavat jälleennäkemiset
Julkaistu 29.01.2025 19:20

MTV UUTISET – STT

Torstaina on tarkoitus vapauttaa kahdeksan panttivankia, heidän joukossaan viisi thaimaalaista. Lauantaina on määrä vapauttaa kolme panttivankia.

Palestiinalaisten äärijärjestöjen on määrä vapauttaa yhteensä 11 panttivankia Gazasta kuluvan viikon aikana, kertoi Israelin pääministerin kanslia keskiviikkona.

Torstaina on tarkoitus vapauttaa kahdeksan panttivankia: viisi thaimaalaista ja kolme israelilaista. Vapautettavaksi aiottujen joukossa on siviilinainen, jonka piti olla mukana jo viime viikonloppuna vapautettujen panttivankien joukossa.

Lue lisää: Israel syyttää Hamasia aseleposopimuksen rikkomisesta

Viime viikolla paluuta estettiin videon puutteen takia

Viime viikonloppuna Israelin armeija esti ensin palestiinalaisten paluun Gazan pohjoisosiin keskeistä etelästä pohjoiseen vievää reittiä pitkin, koska naista ei ollut vapautettu aseleposopimuksen mukaisesti. Toissa päivänä Israel antoi luvan paluuseen sen jälkeen kun naisesta oli muun muassa julkaistu video, joka todisti hänen olevan elossa.

Tulevana lauantaina on määrä vapauttaa kolme panttivankia. Pääministerin kanslian mukaan he ovat kaikki miehiä.

Israelin viranomaiset ovat aikaisemmin kertoneet, että aseleposopimuksen ensimmäisen vaiheen aikana on tarkoitus vapauttaa 26 panttivankia, joista 18 on elossa.

Israel laskee myös kuolleet mukaan panttivankeihin siihen asti kun heidän ruumiinsa on palautettu Israeliin.

2:36imgKerroimme viime viikolla: Sadattuhannet kotiinpyrkivät palestiinalaiset jäivät jumiin tien päälle – "Yritämme syödä vähän, koska meillä ei ole käymälää"

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota