Hämeen Sanomat: Legendaarinen pellehyppääjä Matti Myllymäki on kuollut – ehti virua asunnossa kahden viikon ajan

uutiskuvitus mtv logo kuvituskuva
Julkaistu 17.05.2019 23:11
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Vuoden 2001 huimasta hypystä tunnettu pellehyppääjä Matti Myllymäki on kuollut, kertoo Hämeen Sanomat.

Lehden mukaan Myllymäki ehti virua kuolleena kotonaan kaksi viikkoa ennen kuin hänet löydettiin. Hämeenlinnassa asunut Myllymäki oli kuollessaan 67-vuotias.

Myllymäki muistetaan parhaiten vuonna 2001 Tampereella suorittamastaan hurjapäisestä hypystä. Hän teki Suomen ennätyksen hyppäämällä veteen 50 metristä.

Myllymäki laskeutui veteen kylki edellä, ja hän kärsi vakavia sisäisiä vammoja. Hän vaipui osuman seurauksena koomaan usean kuukauden ajaksi.

Myllymäki oli myös entinen SM-tason uimahyppääjä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa