Hammaskalustoa korjaillaan yhä useammin 3D-tulostimen avulla

Colourbox
Julkaistu 30.06.2014 03:16

MTV UUTISET – STT

3D-tulostus on tullut rytinällä osaksi lääketiedettä viime vuosien aikana. Suomessa teknologian käyttö yleistyy vähitellen yliopistosairaaloissa.  

Suomi on edelläkävijä menetelmän hyödyntämisessä erityisesti hammaslääketieteessä, arvioi korva-, nenä- ja kurkkutautien professori Antti Mäkitie Helsingin yliopistosta. 3D-tulostetut hammasimplantit, kruunut ja sillat ovat Mäkitien mukaan jo arkipäivää.  

– Lisäksi suu- ja leukakirurgian, korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä plastiikkakirurgian lääkärit hyödyntävät menetelmää esimerkiksi vaativissa pään ja kaulan alueen kasvainleikkauksissa, kertoo Mäkitie.  

Leikkauksia voidaan tulostemallien avulla suunnitella tarkemmin, jolloin leikkaus kestää lyhyemmän aikaa ja komplikaatiot vähenevät.  

3D

Tutkija Jukka Tuomi esitteli 3D-tulostettuja implantteja Espoossa 26. kesäkuuta 2014.

Lähivuosina 3D-tulostimen toivotaan voivan tuottaa elävää materiaalia. Maailmalla on jo onnistuttu tulostamaan esimerkiksi verisuonia ja sydänlihasta, mutta potilaille niitä ei ole vielä saatu laajaan käyttöön. 

– Niin sanotut ihmisen varaosat ovat nyt kiivaimman tutkimuksen alla, kertoo tutkimuspäällikkö Jukka Tuomi Aalto-yliopistosta.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa