Hanna on yksi Huippumalli haussa -ohjelmassa kilpailevista mallikokelaista.
Huippumalli haussa -ohjelma alkaa syyskuussa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tälle vuosikymmenelle päivitetyn tuotantokauden voimin. Tulevalla kaudella nähdään 14 mallikokelasta, joista yksi on 21-vuotias Hanna.
Vantaalainen Hanna nauttii esiintymisestä ja on tehnyt mallinhommia aikaisemminkin. Siksi hän uskoo, että ihmiset jotka tuntevat hänet suhtautuvat hänen mukanaoloonsa ohjelmassa hyvillä mielin.
Lue myös: Minttu, 22, on aina haaveillut mallin työstä – luuli pitkään, että yksi piirre olisi sille esteenä
Hanna taitaa käsityöt, ja hän tykkää tehdä itse esimerkiksi asusteita, kuten koruja. Lisäksi hän tuunaa ja silloin tällöin myös tekee itse vaatteita.
– Olen aika vähän tehnyt itse ihan vaatteita, olen enemmänkin tuunannut niitä. Olen ostanut vaikkapa kierrätyskeskuksesta jotain, ja siitä tehnyt vaatteita uudestaan, hän kertoo.
Kädentaitojen lisäksi Hannalta löytyy myös kielipäätä. Hän puhuu peräti kuutta eri kieltä.
– Puhun suomea, espanjaa, englantia, japania, ruotsia ja ranskaa, hän luettelee.
Hanna kertoo yllättyneensä positiivisesti siitä, miten rikastuttava Huippumalli haussa -kokemus oli.
– Mutta se toi minulle myös pintaan semmoisia tunteita ja kokemuksia, mitä en ehkä osannut odottaa ja jotka eivät olleet positiivisia, mutta ehdottomasti kasvattivat, hän lisää.
Lue myös: Huippumalli haussa -mallikokelaat julki – tässä he ovat
Saara Sihvonen ja Veronica Verho arvioivat, millainen on uusi Huippumalli haussa -tuotantokausi:
7:07