Hanna Gullichsen avoimena rankasta keskenmenosta: ”Harmittaa vieläkin, että en saanut tukea tuona hetkenä”

gullichsen
Julkaistu 12.07.2017 13:52

MTV VIIHDE

Kokkina ja bloggaajana tunnettu Hanna Gullichsen on kolmen lapsen äiti. Hän kärsi keskenmenon ennen kuin alkoi odottaa kaksospoikiaan.

Kokki Hanna Gullichsen on julkaissut blogissaan hiljattain päiväkirjamerkintöjä siltä ajalta, kun hän odotti nyt vuoden ikäisiä kaksospoikiaan. Gullichsen ei peittele sitä, ettei raskaus ollut helppo. Etenkin alussa pahoinvointi oli voimakasta ja etenkin voimakkaat hajut ja ruoka etoivat.

– Oksensin viikonloppuna Roballe. Ei lisättävää, paha olo jatkuu. Huumorintajua ei enää ole, olen kävelevä zombi, Gullichsen kirjoittaa.

Gullichsen muistelee myös päivää, jona sai kuulla odottavansa kaksosia. Lääkärikäynti hermostutti, koska viimeksi samassa tilanteessa hän sai kuulla, ettei tule näkemään lastaan.

– Jännittävä hetki siksikin, että edellisellä kerralla makoillessani samassa tilanteessa lääkärillä oli huonoja uutisia. Alkanut keskenmeno, tuo lääkäri totesi tuolloin ja jätti minut maksamaan laskua yksityisen lääkärikeskuksen tiskille, Gullichsen muistelee.

Uutinen sai Gullichsenin täysin tolaltaan.

– Poistuessani tuosta lääkärikeskuksesta, en löytänyt kadulta autoani. Olin niin shokissa, etten muistanut millainen auto minulla oli. Painoin kaukosäätimestä nappia ja etsin valojaan vilkuttavaa yksilöä, Gullichsen kuvailee.

– Seuraavat kuusi viikkoa olin pohjamudissa, harmittaa vieläkin, että en saanut tukea tuona hetkenä.

Gullichsen

Kun lääkäri huomasi, että kohdussa on kaksi sikiötä, hän kehotti tulevia vanhempia olemaan kertomatta kaksosista vielä muille. Toinen sikiöistä oli pienempi, eikä lääkäri uskonut, että hän selviää. Toisin kävi.

–Pienempi heistä on meidän Emil, hän kasvoi koko raskausajan viisi päivää pienempänä kuin veljensä.

Voit lukea Gullichsenin kirjoituksen kokonaisuudessaan täältä

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit