Hanna Pakarinen teki paluun uudistuneena taiteilijana

Hanna Pakarinen työstää uutta albumiaan.
Hanna Pakarinen työstää uutta albumiaan.Lehtikuva
Julkaistu 20.05.2012 10:13(Päivitetty 20.05.2012 17:01)

Laulajatar Hanna Pakarinen teki paluun odotetulla uutuuskappaleellaan.

Laulajatar Hanna Pakarinen on viihtynyt jo pitkään studion uumenissa työstäen uusia kappaleita yhdessä Teleks-yhtyeestä tutun Markus Koskisen kanssa. Aikaisemmin tällä viikolla uuden Sydän tuli vastaan -kappaleen julkaissut Pakarinen yllättyi itsekin kappaleen nopeasta leviämisestä.

– En pysynyt itsekään mukana koko hommassa, kun kappale jo soikin radiossa. Ehdin soittaa sen äidille päivää ennen radiosoittoa, Pakarinen naurahtaa MTV3:lle.

Pakariselle uuden albumin työstäminen on ollut rauhoittumisen paikka, eikä kappaleiden suhteen ole kiirehditty. Vaikka uusi singlejulkaisu on saatu radioihin jo nyt, on ihailijoiden turha odottaa albumia ennen talvea.

– Nyt menemme aikataulujen sijaan kappaleiden mukaan. Olemme Markuksen kanssa kirjoittaneet kappaleita yli vuoden ajan ja aika tuntuu kuluvan nopeasti. Kirjoitamme vielä kappaleita ja nauhoitamme ne valmiiksi kesän ja syksyn aikana. Albumi ilmestyy näillä näkymin vasta talvella, mutta uusi singlejulkaisu kuvastaa aika hyvin tulevan albumin musiikillista linjaa.

Pakarisen edellinen albumi, Paperimiehen tytär, oli laulajattarelle hyppy tuntemattomaan laulukielen vaihtumisen vuoksi. Vaikka Pakarinen osallistui Euroviisuissa kuullun Leave Me Alone -kappaleen sanoituksiin, toimi laulajatar edellisellä albumillaan ensimmäistä kertaa kappaleiden toisena pääkirjoittajana.

– Paperimiehen tytär -albumin kirjoittaminen oli tietyllä tavalla totuttelua kappaleiden kirjoittamiseen. Se oli uuden ajan alku. Nyt olen uppoutunut enemmän asiaan, enkä ole soundimaailman suhteen niin tarkka edelliseen albumiin verrattuna. Mielestäni uusi materiaali on raikkaamman kuuloista.

Pakarinen on saanut lähipiiriltään jopa yllättävää palautetta kappaleisiin liittyen.

– Osa on kysynyt kappaleita kuunneltuaan, kuka ne on kirjoittanut. Tuntuu hyvältä sanoa kirjoittaneensa ne itse. En pahastu yhtään, vaikka ihmiset eivät heti arvaisikaan, että toimin itse kappaleideni toisena kirjoittajana.

Hanna Pakarisen Sydän tuli vastaan -single julkaistaan digitaalisesti 28.5.2012.

(MTV3-ANTERO ALHONEN)

Tuoreimmat aiheesta

Hanna Pakarinen