Hänninen romahti – ulosajo pudotti kärkitaistosta!

Juho Hänninen 2017 Sardinia (1)
Julkaistu 09.06.2017 20:18(Päivitetty 09.06.2017 20:54)

MTV SPORT

Toyotan Juho Hänninen koki ulosajon Sardinian MM-rallin perjantain urakan päättäneellä yhdeksännellä erikoiskokeella.

MM-sarjan virallisten nettisivujen tietojen mukaan Hänninen oli rikkonut autoaan ulosajon seurauksena. Kisassa toisena ollut Hänninen menetti 9. erikoiskokeella lähes puoli minuuttia, ja hän putosi toiselta sijalta kuudenneksi. Eroa kärkeen hänellä on nyt 38 sekuntia.


Hännisen auto oli sen verran vaurioitunut ulosajon seurauksena, että hän ei jäänyt kertomaan mietteitään 9. erikoiskokeen jälkeen.

Kisan johdossa jatkaa Hayden Paddon 8,2 sekunnin erolla Thierry Neuvilleen. Jari-Matti Latvala on neljäntenä 9,8 sekuntia Paddonista ja 0,3 sekuntia kolmantena olevasta Ott Tänakista.

- Aamu oli ylä- ja alamäkeä, mutta olen tyytyväinen iltapäivän ajamiseen. Olemme hyvin taistelussa mukana lauantaina, Latvala sanoi MM-sarjan radiolle.

Päivän aikana kolme erikoiskokeiden pohja-aikaa ajanut Esapekka Lappi on kahdeksantena. Hänen eronsa kärkeen on minuutin ja viisi sekuntia.

- Iltapäivä oli todella hyvä. En odottanut pohja-aikoja, Lappi kommentoi.  

Kilpailu jatkuu lauantaina ja päättyy sunnuntaina. MTV Sport seuraa kisan etenemistä.​​​​​​​


 1. Hayden Paddon     Hyundai 1.31.02,6
 2. Thierry Neuville  Hyundai      +8,2
 3. Ott Tänak         Ford         +9,5 
 4. J-M. Latvala      Toyota       +9,8
 5. Mads Östberg      Ford        +14,7 
 6. Juho Hänninen     Toyota      +38,0 
 7. Sebastien Ogier   Ford        +41,0 
 8. Esapekka Lappi    Toyota    +1.05,3
 9. Andreas Mikkelsen Citroen   +1.57,9

0:46img

Tuoreimmat aiheesta

Ralli