Lontoossa 14-vuotias tyttö ja 16-vuotias poika joutuivat maanantaina sairaalaan, kun mies heitti heidän päälleen hapoksi epäiltyä ainetta. Tapauksesta kertoo The Guardian.
Lehden tietojen mukaan teosta epäilty mies oli tullut nuorten luo kadulla näiden koulun, Westminster Academyn edustalla, heittänyt heidän päälle hapoksi epäiltyä ainetta ja paennut paikalta. Tapaus sattui hieman ennen kello viittä iltapäivällä Paddingtonissa länsi-Lontoossa.
Epäillyn kerrotaan ajaneen paikalle ja sieltä pois sähköpotkulaudalla. Viranomaisten mukaan hän oli peittänyt kasvonsa.
Tytölle jääneitä vammoja kuvaillaan mahdollisesti hengenvaarallisiksi.
Epäilty pakeni sähköpotkulaudalla
Viranomaiset kuvailivat epäillyn olevan pitkä, hoikka, tummaihoinen mies, jolla oli päällään mustat vaatteet ja joka oli peittänyt kasvonsa jollain, mahdollisesti naamarilla.
Ainetta tutkitaan parhaillaan. Tässä vaiheessa sen uskotaan olevan happoa.
Viranomaiset kertovat myös, että tässä vaiheessa ketään ei ole pidätetty.
Rikostutkintaa johtava Keskustiedustelupalvelun johtaja Dean Purvis kiittelee erästä henkilökunnan jäsentä siitä, että tämä kiirehti "uhreasti ja epäitsekkäästi" antamaan ensiapua uhreille ja saaden itsekin samala vammoja.
Tämä 27-vuotias nainen on päässyt pois sairaalasta.
Rehtori järkyttyi
Koulun rehtori Numera Anwar kertoo The Guardianille olevansa järkyttynyt tapahtuneen johdosta.
– En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Eilinen tuli niin puskista.
– Kyseessä oli järkyttävä tapaus, joka sattui kouluajan jälkeen, kun oppilaat ja henkilökunta olivat poistumassa koululta. Tarjoamme tukea kaikkien asianosaisten perheille ja sukulaisille, Anwar jatkaa.
Koulu oli tapauksen johdosta tiistaina suljettuna ja paikalla oli vartija.