Harri Heliövaara eteni parinsa Henry Pattenin kanssa kolmannelle kierrokselle tenniksen Yhdysvaltain Cincinnatin ATP-turnauksen nelinpelissä kukistamalla toisella kierroksella Hollannin Wesley Koolhofin ja Kroatian Nikola Mekticin kolmessa erässä (6–7,7–6,10–5).
– Nyt meillä on Henryn kanssa älyttömän hyvä meininki päällä. Ollaan pystytty matsin lopuissa, kun se merkkaa, pelaamaan parasta tennistä. Sillä mennään pitkälle, Heliövaara sanoi STT:lle ottelun jälkeen.
Ottelua oli aikaisemmin siirretty sateiden vuoksi, mutta sään kohennettua ottelu päästiin pelaamaan loppuun.
– Erilainen tennisottelu, kun se pistetään kahteen osaan. Eilen pelattiin myöhään illalla pimeässä, tänään jatkettiin eri kentällä, hankala auringonpaiste, vähän tuulisempi päivä. Eilen oltiin pikkaisen perässä, tänään pikkaisen edellä. Kiva että kävi tuuri sateen kanssa, Heliövaara arvioi.
Kolmannella kierroksella Heliövaara ja Patten saavat vastaansa El Salvadorin Marcelo Arevalon ja Kroatian Mate Pavicin. Heliövaara ennakoi ottelusta tasaista.
– Nyt tulee yksi tämän kauden parhaita pareja vastaan. Voittivat Ranskan avoimet, me kaadoimme heidät Wimbledonissa erittäin tiukan matsin jälkeen.