Mäkihyppääjä Harri Olli on ajautunut pahoihin riitoihin Hiihtoliiton kanssa.
Olli kertoo saaneensa ukaasin hiihtoliitolta koskien netissä pyörivää mainosvideota. Mäkihyppääjä esiintyy pelifirman mainoksessa, mutta Ollin mukaan hän ei ole tehnyt mitään sopimusta kyseisen firman kanssa.
Hiihtoliitto vaatii Ollia poistamaan videon netistä, sillä sen nähdään rikkovan nykyisen urheilijansopimuksen ehtoja. Mikäli näin ei käy torstaihin mennessä, purkautuu sopimus.
Olli piti aiheen tiimoilta keskiviikkona räväkän lehdistötilaisuuden, jossa hän antoi hiihtopomojen kuulla kunniansa. Mikäli Ollin urheilijasopimus puretaan, hän ei pysty kilpailemaan kansainvälisesti.
– Lainaan suurmies Urho Kekkosta: Saatanan tunarit, mäkihyppääjä luki paperista.
Pelkkä mainostempaus?
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala kommentoi tuoretta avautumista Zurichista käsin. Ollin syytökset kuulostavat hiihtopomon mukaan turhalta kärjistelyltä.
– Kyseessä ei ole pelkkä yksi Youtubessa oleva video. Olli on esiintynyt kyseisen firman verkkomainonnassa rikkonut urheilijasopimuksen ehtoja. Ilmoitimme asiasta jo kuukausi sitten. Sen jälkeen olemme antaneen kaksi kertaa lisäaikaa asian hoitamiseksi, Kulmala vastaa MTV Sportille.
Ollilla on torstaihin asti aikaa hoitaa asia. Tuore ulostulo rikkoo Kulmalan mukaan myös urheilijasopimuksen ehtoja Hiihtoliiton saattamisesta negatiiviseen valoon.
Samalla Hiihtoliiton pomo kertoo yllättyneensä Ollin ulostulosta.
– Juttelimme viimeksi sunnuntaina. Silloin tästä ei ollut mitään puhetta. Vaikuttaa että tässä on nyt joku kolmas osapuoli vaikuttamassa taustalla, Kulmala hämmästelee.
Miten muuten Olli löylytti Hiihtoliittoa? Katso mäkihyppääjän lausunto kokonaisuutena ylhäältä.